Matot on ny sitten pesty, ainakin tällä erää. Äireenki omat. Löysin kyllä viälä autotallista yhyren isoon maton, joka pitää ennen talavia pestä. Siihen mennes on likaantunu jo moni muukin riapu. Notta kyllä lomalaasella tyätä piisaa, ei tartte laiskana makaalla. Pakastinkin on sulatettu silloon ku oli ne vilipoosemmat ilimat niiren heltehien jäläkehen. Leheres luki, notta mansikat kypsyy ennemmin tänä vuanna. Saa kypsyäkin kun mun pakastin on ny valamihina ottamahan vastahan makoosan saron joltakin mansikanvilijelijältä. Luulen, notta hajen taas naapuripitästä, siälä ku vilijellehän iliman torjunta-ainehia.

Kun ny rupesin räknäämähän töitäni niinku laiska tapaa teherä, nii mainaastahan ny, notta olin siivuamas niitä äiteeni kaappiakin  ja samalla siivosin muutenkin, notta saatihin puhtahat matot laattiahan. Koko päivän huhkiin ja hikosin muutaman vaivaasen kaapin kans. Osa jäi viälä seuraavan inspiraatiohonkin. En millään jaksanu kaikkia kerralla. Tuskin niitä oli koskaan ennen oikeen kunnolla orkaniseerattukaan. Onhan äitee asunu tuas kohta kakskytävuatta. Ja voi, mitä siältä löytyy! Kaffikalustoja oli ainakin seittemän erilaasta. Oli arapiaa, itte maalattua ja muita porsliinia, oli nelijän ja kuuren kupin sarijaa, oli tusinan verran ja jokunen vaaruparikin. Oli mukia ja purnukkaa eri reisuulta ostettuja matkamuistooksi tai vain ku oli niin komioota tai ku ne oli jonkun itte värkkämiä.

Jäläkiruakakippoja oli kans jos jonkin sortin mallia ja färiä. Oli tupperikippoja ja muita muavisia kappoja. Oli pakastusrasioota ja kaupan salaatti-, keksi- ym. muuvikippoja pilivin pimein säästettynä. Jos joskus tarttoo. Oli tarjoolufatia jos minkalaasia. Sais pirettyä koko kylän kaffikinkerit eikä kruusikipoosta tulisi pulaa.

Eikä täs viälä kaikki. Lasinkeräyksehen meni kaks isua kauppakassia pulloja ja purkkia. Kaikki kurkkusalaatti- ja hillopurkit oli säästetty, eihän niitä voi panna tavallisehen roskiksehen. Taloos on lasin- ja metallinkeräyslooratkin! Erilaasta paperiroskaa ja paffilooraa tuli kans mukava sylyllinen. Feelistä on ruakapöytähän katettu usiemman kerran, jos ne kaikki purkit oli äireen. Voihan se olla, notta se on pelastanu naapurinkin purkit, sota-aijan lapsi kun on. Mitää tarpehellista ei saa panna roskihin.

Oli siälä muutama sellaanen kippo, jota mä sanoon, nottei mihinään tapaukses saa heittää pois. Onkhan mulla äireen keeniä? Kukahan mun kaapit joskus siivuaa. Toivon mukahan poijat ja miniät ymmärtää silloon, notta säilyttävät kaiken arvokkahan. Niinku mä ny oman äiteeni muutamat arabian sokerikon ja kermakon, nii ja ne kaffikupit. Mun mumman arabian kaffikuppi lautasinensa. Muistan, ku mumma tapas juara siitä kaffinsa. Pari vanhaa pulloa, sellaasta, johona on se rautalankakorkki. Mumman emalinen maitokannu oli kans tuttu lapsuuresta, sillä mumma tapas hakia tinkimaitua. Kyllä oli mukava kattella siistiä kaappia. Ny mä pelekään, notta koska ne on taas sotkus ja kippoja täynnä. Mihkä se seepra rairoostansa pääsis. No, ei vainkaan, kyllä mä luulen, notta äitikin on tyytyväänen tuloksehen eikä enää hamstraa tyhyjänpäivääsiä kippoja kaapintäytteheksi.