Enää viikko ja sitte alakaa kauan orotettu kansankynttilään loma. Tämä vuasi on ollu tyän täyteenen. Oon enenki sen jo torennu. Hyvä, ku on jaksanu pakolliset tyät teherä. Koto onki sitten ku pommin jäljiltä. Siivot on hutaastu joskus vähä sinne päin. Luulis, jotta meillä on eneeki nelijalakaasia, karvoja tuloo melekeen jo omistaki korvista.

Nii, jotta se loma alakaa siivuamisella, ikkunaan pesulla, talavivaattehien pesemisellä ja säilöhön laittamisella.... Kaapikki huutaa pyyhkimistä ja inventaariota. Puutarha oikeen kilijuu. Tiärä tohtiiko sinne eres mennä. Kaikkia asioota moon vain siirtäny, jotta sitte, ku loma alakaa... Tiärän, jotta se on aivan väärä ajatustyyli, mutta ku ei oo jaksanu nii ei oo jaksanu. Piste.

Mä tiärän, jotta ku mä saan teherä omas taharis ja ottaa päikkärit välillä, mä saan nua rästityät teheryksi. Enkä mä yäuniani menetä, vaikka kaikki tyät ei tulsikkaa tehtyä. Oon jo oppinu, jottei maailima tekemällä valamihiksi tuu.

Ostin kevähällä ilimajokisen Maire Lopin  runokirijan Syrämmeni syrijältä. Siältä valittin tähän miälentilahan sopivan runon:

Ei s´oo peiliv´vika

ittiänsä ei ilikee kattua silimihin

piänellä vilikaasulla

peilin ohi mennes

näkyy

krätyysen´näköönen naama

tiätää jotton oma vika

saamattomuuren

laiskuuren

ja vetelyyren tähäre

tuloo kiukkuuseksi

ittellensä

pistelöö vihaksi kaikki

ku olis eres joku

jonka syyksi sais sanua

s´on ny vain

pistettävä omahan piikkihin

tämäki olo

oikeer´riivooksis

rupiaaki sitte taas tapahtumahan