Kyllon mukavaa tämä joulun jäläkeenen elämä. Sitä nimittäin on. Varsinkin ku on lomaa. Moon viättäny pyjama-aamupäiviä oikeen luvan kans. Niihin kuuluu verkkaasesti syäty aamupala leheren lukemisinehen (onko tua oikiaa murresta?). Sen jäläkehen käperryn soffalle filtin alle ja paan television auki. Katton sitä niin kaun ku tuloo uni. Ja se tuloo ennen pitkää. Tirsoottelen siinä joskus tunninkin ja aina vaan väsyttää. Tänä aamuna jäi välihin, ku tulin tähän konehelle. Voin ottaa menetetyn nukkuma-aijan takaasin vaikka ehtoopäivällä. Yhtenä päivänä puin vaattehet vasta iltapäivällä kolomen aikana ja lähärin koiran kans aamu!!lenkille.  Leheren hakemisen yhteyres se on yleensä joukos ja teköö hätääsimmät tarpehensa. Hyvin sen rakko kestää orottamisen. Se on joskus tullu testattua, että 16 tuntia ainakin.

Oon joskus voinu toimitellakin, ku Kuapus oli sen hoitajana meirän jonkun reissun aikana. Se oli aamulla joskus seittemän mais käyttäny koiraa pihalla ja omien menojensa takia  tullu vasta myähään illalla kotia. Koiruus oli yksin koko päivän sisällä ja pitäny ittensä ja huushollin kuivana. Mutta oli se ollu miälisnänsä ku oli päässy lopuuksi pihalle. Kukapa ei olisi.

Moon nauttinu näistä mun lomapäivistäni tosi kovaa. Näihin vois tottumatoon jäärä koukkuhun.  On ollu rentouttavaa olla sosiaalisesti passiivinen. Mä tarkootan, etten oo liiemmälti harrastanu smooltookkia kenenkään kans. Meillei käyny joulunpyhinä ketään viarahia (jos ei lasketa mun äitiä, joka oli aattona meillä) eikä me käyty ku anopin tyänä aattona päivällä. Eipä nuas paris päiväs kovin keriinnykään viaraaluja harrastaa. Voi sanua, notta joulu tuli ja meni niin ku käy tilille tilipäivänä.

Yhtenä päivänä olin kaupungis ku piti vaihtaa epäsopiva joululahaja. Eksyyn sitte lankahyllylle ja rahtasin monta säkillistä lankoja ystävälle, ku sai niin halavalla. Illalla vein ne perille pikaasesti. Ei siinä menny kauaa... toimitelles... ku alun kolomatta tuntia. Mitä se ny on suhtehes vaikka ny meirän ikähän verrattuna. Eikä me saatu kaikkia asioota viälä siinä aijas toimiteltua. Pitää jatkaa joskus paremmalla aijalla. Niin ku ystäväni totes, notta meillon palijo kiinni otettavaa . Moomma löytäny toisemma tavallansa uurestansa, vaikkei me oo karoksis koskaan ollukkaa. Ei meirän kannata siihen karonnutta ettimäs -ohojelmahan mennä, ku me tiäretähän jo mihinä me kumpiki oomma. Meillon vaan jääny monta vuatta nuaruuren fyrry-paarin ja nykyysyyren välihin.  Siinonki kiinniotettavaa, ku mei olla enää... niin nuaria.

Mutta tälle mun joutiloomiselle moon keksiny uurenkin nimen: reiskaalu. Mä nimittäin sain lahajaksi uuret reinot, reiskat, ne pinkit, jota molin toivonu. Pukki vain sattuu muistaa mun jalaan koon turhan suureksi. Sen takia piti käyrä vaihtamas. Muuten ne olis voinu purota mun jalaasta jollakin retkellä. Tai pahimmas tapaukses molsin kompastunu omihin jalakoohini. Piänee paha oli vaihtaa ne numerua piänempihin. Ny mä vaan reiskaalen koko aijan.

Oikeen hyvää vuaren viimeestä päivää jokahittelle ja siunattua uuren alakua! Tulukohon uuresta vuaresta meille jokaaselle valoosee ja paree ku tämä vanaha !