En mäkää. Oon aina sanonu, notta mä en piittaa oopperasta, ku en mä siitä mitää ymmärrä ja ne laulaaki niin kovaa ja korkialta enkä mä ikinä sellaasehe mee.

No, ei pitääsi uhota, ku ei oo värkiis varaa. Moon ny ollu jo kaks kertaa Savonlinnan oopperajuhulis. Siis ihan perinnettäkö jo pukkaa? Viime vuanna ja ny viime viikonloppuna. Viime kesän reissu on oman postauksen arvoonen... ehkä joskus. Silloon esitettihin Wagnerin Lentävä hollantilaanen. Tänä vuanna oli G. Buccinin Madame Buttefly.

Viime vuanna päätimmä ystäväni A:n kans teherä jonku kesälomareissun ja päätimmä sitte ekstempore ilimoottautua "mukamasmatkalle" (tämäki pitää joskus seleventää) Savonlinnaha. Matkan järijesti meirän hyvät ystävät kotikunnasta ja oomma ennenki ollu samoolla reissuulla, niin tiäsimmä minkälaasehen porukkahan ittemmä pistämmä. Päätimmä ottaa oopperan elämyksenä avoomella asentehella.

Elämys siitä tuliki. Jo Olavinlinna ja ympäröivä kaupunki on kattomisen arvooset. Eikä sitä oopperan esityskiältä tartte ymmärtääkää, siälä on seinällä valotaulu, johonka käännetähän vuarosanat suameksi ja lontooksi. Heleposti tiäsi, mistä lauletahan. Toki kannattaa etukätehen vaikka kuuklettaa juani, se auttaa kans seuraamista.

Lavastehet oli meleko niukat näis molemmis, mitä oon kattonu. Sekää ei viä liikaa huamiota pois itte pääasiasta. Eikä ne laulut ny nii kovaa kirkumista ollukkaa. Tottahan niiren pitääki laulaa kovaa, ku sen pitää kuulua peräpennkkihin asti, ku ei niillä oo mikkiä. Taitohan se on, notta osaa käyttää ääntänsä  suurella äänialalla. 

Kyllä mäki joskus oon yrittäny  huutaa pesuetta kasaha vähän korkiemmas äänialas, mutta pakkaavat vain naureskella, notta mitä se äiree ny piipittää, huutaasit reilusti, ni kuuluus kunnolla. Pitää vissihin ruveta harjoottelemaha matalampaa, vaikka bassoa sitte.

Mä en ny viitti ruveta kovin yksityyskohtaasihin juanipaljastuksihin, ku sen voi tarkistaa vaikka kuuklesta, mutta mä tykkäsin tästä Rouva Perhosesta enemmän ku siitä hollantilaaasesta niinku esityksen ja juanenki pualesta. Surullinenha se toki oli... ne miähet... ne miähet... täski tarinas miäs oli petturi ja kevytmiälinen...vaikka katuu tekoansa, ei se enää auttanu...

Linija-autolla olimma matkas ja yäsijan saimma etuusasti oppilasasuntolas viäreesen hotellin aamupalan kera. Matka meni joutuusasti!?... no, rattoosasti ainaki, ku porukka oli nii hillitööntä, notta ikääki tuli ainaki pari vuasikymmentä lisää, jos nauramisen määrästä lasketahan. Menomatka oli vähän rauhalliseen, mutta tulomatkalla meno vain yltyy. 

Hauskuus oli välitööntä ja harmitoonta ittestä.. ja vähä toisistaki lohkaastua tilannehuumoria, jota ei pysty välittämähän kirijootettuna muille... harmi. Olis mukava jakaa sitä hyvää oloa muille, mitä itte sai kokia elämysmatkalla.

Voi olla, notta ens kesä piretähän taukoa Savonlinnasta... tai sitten ei. Tai oopperasta... tai sitten ei. Mä en enää tohori sanua, notten mä ikinä, koskaa, kuuna kullan valakiana (on siinäki sanonta), ku sitte mä jourun perumaha sanani. Ja sehän ei oo kunniallista.