Juhannus oli ja meni. Meni kaksis rippijuhulis. Ensin oltihin kummiflikan konfirmaatios i venskataalande mässa i Vörå kyrka. Kohti tuli vain sana siältä toinen täältä, mutta sujuvasti istuttihin penkis ja seisomahan noustihin ku muukki ja olihan ohojelmalehtises tähti sillä kohtaa. Tottapa se oli meitä toiskiälisiä varten siihe präntätty.

Virsienki sävel oli tuttu, sanat vaan pakkas olla outoja. Suvivirres oli yks tahti sävelletty toisin ku meirän omas, mutta sen pystyy laulamahan viarahallaki kiälellä. Sen verran oli jälijellä koulus opittua korvien välis.

Mä sitte jäläkehen päin kuapukselle toimitin, notta oli se vähän erilaasta ku suamenkiälisellä pualella. Kuapus totes siihen hyvin rauhallisesti, notta " niin, olihan se kiäli ruattia, on se vähän erilaasta ku suami..."

Ku me siältä sitte kiälimuurin ylitte selevittihin kotomarkille, niin ei muuta ku kapsäkit ja koira autohon ja nokka kohti Etelä-Suamia. Toiset rippijuhulat orotti seuraavana päivänä, mutta mentihin jo yökylähän erellisehtoona, nottei tartte ennen siäpiäremää lähtiä.

Pakko oli ottaa koira joukkohon, ku ei saatu sille hoitopaikka enää. Kuka ny jussina rupiaa kenenkää piskiä hoitamahan. Kaikki koirahoitolat saran kilometrin sätehellä oli täynnä ja nekin, jokka oli siälä kyläpaikan lähellä.

Ajattelin, notta taloon emäntä ei kyllä yhtää ressannu juhulia (ei ainakaan näkyny päällepäin), ku sukulaasia oli yäkyläs tupa täynnä ja osa nukkuu teltaski. Laskin, notta meitä oli 15 henkiä erilaasis petiviritelmis. Sopu tilaa antaa ja yhyren yän ny nukkuu vaikka aidan seipähäs. Naisväki yhyres koristeli kakkuja illalla ja nii saatihin kastamispualiki kuntohon.

Pualenyän mais väki rupes olemaha  valamis unten maille. No sitte alakoo jännitys: Meirän koira ei oo tottunu nukkumaha pihalla. Sille oli varattu kettinki ja piharakennuksen eteisehen tehtihin peti. Sisälle sitä ei viittiny ottaa, ku taloon oma koira oli siälä ja tiärä olisko eres mihinkää mahtunukkaa, ku koko huusholli oli täynnä niitä siskonpetiä, nii ettei jalaka jakaantunu.

Alaku meni hyvin, koira hilijeni ja tyytyy osohansa ja me ajattelimma, että näinkö hyvin tämä menöö. No, hetken päästä se rupes haukkumahan ja katteli taloohin päin, eikö kukaa tuu mua hakemaha yäksi sisälle.  Enhä mä meinannu saara nukuttua, ku mä jännitin, notta se herättää ainakin ne teltas nukkujat ja kuuluuhan se taloon sisälleki se haukkuminen.

Lopuuksi Isoo Miäs laittoo sen autohon yäksi, ku siälä se tykkää olla ja siälä se nukkuu aamuhun asti. Oli heränny vasta ku aamulla mentihin herättämähän. Mutta sen haukkumisen syy selevis meille vasta aamulla.

Siinä naapuris tiän toisella pualella on jonkunlaanen peltisepän paja. Ja sillä omistajalla, joka asuu kuulemma mualla, on tapana tulla aina yällä sinne "hommihin". Mitään se ei  tee, mutta se käyttä kaikkia konehia ja ryskää niin, jotta kukaa naapuri ei saa nukutuksi.

Tämä meirän sukulaasmiäs on käyny sille siitä mainaasemas ja ne on uhannu soittaa poliisilleki, jos ei häirintä lopu. On se kumma ku toisilla on tuallaasia outoja maneeria, millä ne kanssaihimisiänsä kiusaa. Teltas nukkujat oli sitte valavonu jonkun aikaa ja kuunnellu rälläkän ääntä ja trukilla ajelua keskellä yätä.

Aamulla kerättihin petiviritelmät kasahan ja läherettihin kirkkohon. Oli tosi hiano konfirmaatiajuhula. Rippilapset tuli kummiensa kans käsikäres ristisaatos kirkkohon ja jumalanpalaveluksen jäläkehen kävelivät takaasin rinnakkain, mutta nyt ei käsikäres. Siinä oli sellaasta symboliikkaa, että ny se rippikoulun käyny nuari voi jo vähä päästää kummin kärestä irti ja ottaa elämän askelia yksistänsäki. Ei sitä voinu kyynelehtimätä kattua. On ne niin herkkiä hetkiä tuallaaset...