Moon joskus ihimetelly nuaren lääkärien ammattitaitua, ku ne osaa kursia kokohon jos jonkinlaasia repalehia. Ne saa niistä ihan ihimiseltääsiä monien ompelehien jäläkehen. Oon kuullu sellaasenkin tarinan, jotta joku huippukirurki olis saanu teheryksi uuret jalaat miähelle, jonka jalaat raktori katkaasi reituusista poikki. Tämä huippukirurki kursii hermot ja lihakset ja luut ja muut onalehet paikoollensa. Se ero oli entisehen, jotta jalaat oli pikkuusen lyhkääsemmät ku alakuperääset, ku reunoja piti vähä siistiä ennen ompelusta.

Puhumattakaa aivoleikkauksista, jokka on luku sinänsä. Mä arvostan suuresti tällaasia taituria, jokka on alansa huippuja. Mulle ku tuallaaset ihimisen sisusksis olevat elintärkiät elimet ja niiren toimivuus on aivan hepreaa. No, enhän mä oo lukenukkaa lääketiärettä pätkääkää. Ensiapukurssin oon joskus käyny, parikin kertaa sen ykkösen, mutta ku se vanhentuu niin äkkiä, että aina piti uusia aluusta asti. Silti mä ouroksun, jos pitääs johonakin onnettomuustilantehes ruveta ensihoitua antamahan saati elvyttämähän .

Mutta oon mä leikkiny lääkäriä. Viimeeksi muutama viikko sitte. Kuapuksen ensimmäänen pehemolelu joutuu meirän koiran raatelemaksi. Se ku on sitä miältä, että kaikki pehemooset, mun lankakerät mukahan lukien, on sen leikkikaluja ja ne pitää saalistaa ja sualistaa. Moon halunnu säästää tuata ekaa lelua, jotta jotakin lapuusmuistoja olis jälijellä sitte ku poijat rupiaa niille antamahan jotakin arvoa.

Täs on tulos, "Iiii" raareltuna (kissan nimi on Iiii, ku Kuapus ei viälä osannu sanua kissaa):

Ja täs mun leikkilääkäritaironnäyte:

Vähä se on silimäpuali ja lyttykuano, mutta on se silti Iiin näköönen. Ny mä saan sialunrauhan ja laitan sen naftaliinihin orottamahan parempia aikoja.