Laiska töitänsä räknää, tavatahan sanua. Ihan oikiasti mulla ei taharo piisata vuarokauren tunnit eikä viikon päivät, mutta syypää löytyy tästä näppylään ja tualin välistä. Minä ihan itte oon tähän karusellihin pääni pistäny.

Viikonloppu meni niin ku ei sitä olsi ollukkaan. Lauantai oli tyäpäivä, ku meillä oli koulujen väliset yleesurheelukilipaalut. Jo vain kannatti. Meirän koulu ja MUN luakkalaaet pärijäs tosi hianosti. Saatihin monta eri färistä mitalia, kultaasiaki oli usiee. Pitihän sitä juhulistaa makoosilla namuulla maanantaina. Söimmä jäläkiruaaksi omarit ja "kettukarkit", niinku meirän poijat sanoo pihilajanmarjakarkkia.

Kisoosta suaraa köröttelin kaupunkihin kuaroharijootuksihin. Ettähän oo unohtanu Kohti kotia-kirkko-oopperaa 23.-25.10. Isooskyröös ja Vaasas! Kuaron osuudesta tua ooppera -sana on pikkuusen ylikorostunu. Se on sellaasta laulelmallista oopperaa. Solistit on aivan eri luakkaa. Mutta tulukaa kuuntelemahan, niin saatta sanua sitten oman miälipiteennä.

Eikä ollu pyhäkään lepopäivä, ku piti tai sai lähtiä naapurikuntahan ristiääsihin. Hoono soomi -pappi kastoo velijeni nuarimmaasen ihan ymmärrettävällä kiälellä Ossi Kristianiksi. Juhulakalu oli tyytyvääsenä koko toimituksen aijan ja lopuuksi nukahti kumminsa sylihin. Mä riipaasin sen sitte ittelleni, notta kummi sai lepuuttaa käsiänsä ja mennä kaffille. Mä joutaasin juara sitte, ku hätääsimmät on ottanu.

Jotenki mä aina liikutun näis kirkollisis juhulis, oli häät tai ristiääset, hautajaasista ny puhumattakaa. Varsinki piänen lapsen kastejuhula on niin koskettava. Piäni viatoon lapsi pääsöö osalliseksi taivahan Isän suuresta rakkauresta, isoon perheen jäseneksi. Ja kun sanotahan, että taivas on lasten kaltaanen, niin sinne mä ainakin haluan olla menos.

Multakin oli päässy unohtumahan se sympoliikka, mikä liittyy kastetilaasuutehen: ristin merkki rintahan ja ottahan, vesi, kynttilä ja valakoonen vaate (en ny täs niitä seliitä). Mutta tiärättäkö miksi kastemekko on niin pitkä? Siinä on kasvuvaraa!

Ja sitte olikin taas arki ja maanantaki. Ja huamenna on jo keskiviikko. Näin ne viikot menöö ku harkkaa päivän siältä ja toisen täältä. Ei oo ihime, etten mä kerkiä enää mihinkää.