Mä lupasin erellises postaukses palata markkinatunnelmihin, mutta siitä on ny kulunu jo niin pitkä tovi, notta ne tunnelmatki on jo haihtunu ja vaihtunu. Tyät ku alakoo, on ollu ajatukset aivan muis atmosvääriis. Päivän ku pörrää minuuttiaikataulus tenavien kans, surraa illallakin viälä mötiääslauma pääs. Tällä ikää menöö palautumisehen enemmän aikaa ku nuarempana. Silloon ei palauruttu ku yällä, omat mötiääset pörräs illan. Oli pakko jaksaa. Ja silloon ku ei jaksanu, sai omat tenavat kuulla kunniansa piänemmästäki hässäkästä. Joskus liiankin herkästi. Sitte oli äireellä morkkis ku tuli rähistyä, vaikka olis pitäny rakastaa. Rakastaa eikä huutaa. Rakastaa ja haihduttaa päivän aikana koulus ja hoiros tullu äirin ikävä pois. Joskus nöyrtyy pyytämähän anteeksi. Useimmin olis pitäny.

Mistähän mä nuan kaus eksyyn ajatuksisnani. Poijan koltiaaset on jo aikuusia ja päällisin pualin näyttävät ihan ihimiseltääsiltä. Tokkopa kovin suuria raumoja on jääny. Ny ei äireen tartte enää huutaa. Ny jo toivoo, notta olis kiva ku ne tulis useemmin kotia. Nuarimmaanenkin kiikutti kimpsunsa ja kampsunsa kaupunkihin opiskelijapoksihin. Se oli aijoos matkas kämpänhaus, vähä ennen ku tulokset eres tuli. Sai kämpän samana päivänä ku tekstiviästi tuli opiskelupaikan saamisesta. Ei muuta ku äitee joukkohon ja siivuamahan ja sitte sai pikku hilijaa ruveta sisustamahan. Ahkeraa poika luutus kaappia ku mä pesin ikkunoota. Pelit ja vehkehet se osti pesukonehesta kaffinkeittimehen, vaikka mä koitin estellä, notta kannattaako sun ny heti ostaa pesukonesta. Tua pyykit tullessas kotia viikonloppuna, mutta poika piti päänsä ja hankki oman pyykkärin. Hyvä niin. Mä pääsen helepommalla.

Poijan tyäpaikka oli samas kaupungis, niin se sitte viätti muutaman yän siälä kämpässänsä harijootellen ittellistä asumista. Siitä moon iloonen, notta kumpikaan poika ei varmahan kuale näläkähän. Ne on innostunu keittämisestä. Ny tämä opiskelijakin oli jo teheny jauhelihakastiketta perunojen kyytipoijaksi ja kana ja riisi oli ollu yhtenä päivänä ruakalistalla. Hintojakin se oli kaupas vertaallu ja ostanu sitte erullisinta. Valamistajat sais teherä piänempiä pakkauksia yksineläjille. Kerkiää mennä pilalle ennenkö saa kaikki syäryksi, kaikkia ku ei voi panna pakkaasehen.

Mun piti toimitella jumittamisesta ja ny mä jumituun nuahon kersoohini. Muutama viikko sitte mä innostuun ratkaasemahan surokuja. Tiärättä niitä ruurukkoja, johka pitää saara numerot 1-9 ristihin rastihin, muttei samaa numerua kahta kertaa samalle riville. Meirän maakuntaleheres on joka päivä kaks surokua ja aamuusin minen meinaa töihin keriitä, ku pitää niitä ruurukkoja täytellä. Niitä on kolomen tasoosia: heleppoja, keskivaikeeta ja vaikeeta. Nua tasot vaihteloo eri päivinä. Niitä vaikeeta minen oo yrittänykkää. Minen kerkiääsi töihin ollenkaan, jos mun pitääs saara sellaanen täytehen. Mä tuumaasin sitä viälä eläkkehelläkin, jos mulle sellaasta eres annettaas. Vois tulla kenkää jo ennemmin, ku ei töiskää kerkiääsi käyrä. Moon pitäytyny vain niis kahares alimmas tasos ja enempi viälä siinä helepos. On riamullista huamata, notta pää pelaa viälä ku saa ruurukon täytettyä ja viälä oikeen.  Niin, notta moon jumiutunu nuahin surokuuhin. Senköhän takia en oo tännekään saanu präntättyä aikoohin mitään. Vai olisko siihen joku paree selitys olemas. 

Viälä ei oo tarvinnu ostaa yhtää surokulehtiä, mutta mä pelekään, notta sekin aika viälä tuloo. Pitää oikeen pirätellä ittiänsä, nottei kaupas lehtihyllylle vaan mee askelehet. Mun pitääs teherä kovasti käsitöitäki, niitä keskenerääsiä ja aloottaa uusia, niitä kaikkia mukavia ireoota, mitä tuloo miälehe ja näköö ja kuuloo. Mä jumiutuusin miälelläni värkkäämähän kaikkia kivaa, jos joku maksaas mulle palakan. Tua niin sanottu palakkatyä häirittöö pahasti ja jumittaa mun ajatukset liian moneksi tunniksi vuarokauresta.

Sitte on viälä toinen harrastus, joka jumittaa joka torstai-ilta ja monesti viikonloppujakin. Se on tua kirkkokuaro. Siitäkään minen tärkiää luapuusi. Siitä ei makseta, mutta se antaa muuten niin palijo. Saa olla muiren ihimisten kans ja laulaminen virkistää. Koskaan ei oo väsyksis kotia tulles, vaikka lähteminen voi joskus tökkiä. Säännöllinen laulaminen kehittää äänenkäyttöä ja lauluääntä. Kesätauon jäläkeen sen taas huamas. Harijootusta tarttoo. Kuaros laulamalla saa palavella Taivaan Isää ja omaa seurakuntaa eri tilaisuuksis. Tänäänkin saatiin olla uuren kappalaisen virkaanasettamisjuhulas laulamas. Tilaasuus oli meirän keskiaikaases vanhas kivikirkos, johona on hyvä akustiikka. Tunnelma oli lämpöönen ja iloonen vaikka kirkko olikin viiliä jo näin syksyn kynnyksellä. Tais olla viimeenen tilaasuus täs kesäkäytös olevas temppelis.

Tämä lauluharrastus jumittaa muutoonkin tulevana talavena meleko tiivihisti, kun meillä on ens kesänä Herättäjajuhulat täälä Isooskyröös ja keväällä suuret kirkkomusiikkijuhulat Jyväskyläs. Niihin pitää harijootella omat ohojelmansa. Lauluja on palijo, mutta onneksi osaa on jo käyty läpi ja aikaa on melekeen vuasi. Jyväskyläs ei tartte onneksi laulaa yksin, siälä on kymmeniä muitakin kuaroja. Ja luulen, jotta Herättäjäjuhuliskin meirän apuna on muitakin kuaroja ja laulajia. Kyllä täs aika jumis taas ollahan monella lailla ennenku ens kesä koittaa.