Lomasta on jo kaks viikkua aikaa ja sama meno alakoo, ku töihin menin. Siis tarkootan, notta ei enää kerkiä mitään. Tännekään en oo keriinny kirijoottaa pualta sanaa. Jonkin kerran oon hätääsesti käyny joirenki plokia lukemas, mutta en oo juurikaan kommentoonu. Illat menöö niin nopiaa, hyvä ku jalaat peräs pysyy.  Kokonaasta kolome iltaa on ollu vapaata tämän kaharen viikon aikana, jonka oon loman jäläkehen töis ollu. Kyllä mä tiärän, notta oma syy.  Itte oon menoni hommannu. Voishan sitä sanua ei ja jättää menemätä, mutta ku ne harrastukset ja monet ihimisten rookaamiset on niin mukavia.

Viime pyhänä meillä oli oikeen mukavat synttärijuhulat. Juhulakalu piti itte laulukonsertin kirkos Herättäjäjuhulien hyväksi ja kyllä oli mahtavaa kuultavaa. Hyvillä miälin olin siitäkin, ku niin moni oli tullu kuuntelemahan. Juhulan sankari täytti kunniootettavat 70 vuatta ja omaa aivan maharottoman hyvän lauluäänen. Onneksi laulunlahajan saanu "poijankloppi" ei oo jättäny lahajaansa vakan alle käyttämättömäksi. Sanoon poijankloppi, ku ei siitä uskoosi, notta on 7kymppinen. Ainaki kymmenen vuatta sais ottaa pois. Konsertin jäläkehen mentihin koulukeskuksehen kaffille. Pöytä notkuu mitä herkullisemmista paakelssiista niin ku vain voi arvata, ku tästä perheestä on kyse. Oma syy, jos jäi näläkääseksi. Piäniä puheenvuaroja ja laulujakin saimma kuulla. Aivan ihanan liikuttavia oli lähimpien ajatukset pualisosta, isästä, paapasta ja appiukosta. Tottahan ne oli joka sana. Juhulakalu on piretty ihiminen. Hyväsyräminen, auttavaanen, rehti ja reilu...

Erellispäivänä eli lauantakina oli opettajien koulutus- ja kulttuuripäivät Se_inäjo_ella. Olimma meirän eskariopen kans samalla kyytillä. Kuuntelimma keskittynehesti kahta puhujaa, mutta kolomas meni ohi korvien, ei jääny mitää miälehen. Kyllä sillä puhujan äänellä ja puhetyylillä on palijo merkitystä. Tämä jutteli hyvin monotoonisesti auritorion alaosas niille eturivis istuville. Ainaki se tuntuu siltä, ku ei sen äänenväri yhtään muuttunu. Oli sillä mikrofoonikin, nottei se siitä kiinni ollu. Hyvin se ääni kuuluu, mutta ku ei siinä ollu yhtään mitään vaihteluja, ei se kauaa jaksanu kiinnostaa. Toinen syy oli tiätysti se, notta ku se puhuu omasta väitöskirijastansa (en eres muista mikä oli aihe), se oli sille tuttua, mutta meikälääselle se ei oikeen auennu. Eikä määräänsä enempää jaksa yhtenä päivänä. Kaks erellistä oli "liian" hyviä, niihin jaksoo keskittyä, kolomas oli jo liikaa. On hyvä joskus olla itte oppilahan asemas, niin josko sitä hoksaas, ettei ne kersatkaan jaksa kauaa kuunnella yksinpuhujaa. Vaikka onhan se ihanaa kuunnella omaa ääntänsä eres luakan eres. Sanotaanhan sitä, notta opettajat on pikkuusen narsistisia. Jokku vähän eneekin...

Muista menoostani en ny sitte viitti sen enempää toimitella. Tai no, jos kumminkin mainittisin, notta pian lähären kuaroharkkoohin. Sitte pitää viälä jaksaa kattua yks pressaeherokkahien tv-väittely. Niitä on niin mukava kuunnella, vaikka kyllähän ne jo toistaa niin ittiänsä. Melekeen osaa jo ulukua niiren repliikit.  Mä olsin menny äänestämähän ennakkohon, mutta Isäntä sanoo, notta vasta varsinaasena vaalipäiväna mennähän, niin en sitte viittiny yksin mennä sinne koppihin. Kyllä mulla eherokas on ollu selevillä jo jonkin aikaa, notta ihan hyvin olsin numeron voinu piirtääkin, mutta mennähän ny sitte pyhänä yhyres. Nua kallupit mua ärsyttää, ku niiren sanotahan vaikuttavan ihimisten äänestämisehen. Mun miälestä ne voitaas lopettaa tykkänänsä. Jokaanen sais ihan itte muarostaa oman miälipitehensä ja äänestää sen mukahan. No joo, se siitä murinasta.  Ny tua koiruus vaatii lenkille, notta hellurei taas hetkeksi.

Antoosaa uutta vuatta jokahittelle!

Lupasin viime vuanna, notta arvuuttelen mihinä oon jouluna ollu. Nua kuvat puhukohot pualestansa. Ilimansuunnan hoksaat heti tuasta säätilastakin. Tuallaasia lumimaisemiahan ei ollu O_ulua etelämpänä ennenkö ny vuaren vaihtues vasta.

       Uusia siksak-suksia piti käyrä kokeelemas nuas nyppylöös. Tuasta kuvasta saa käsityksen, notta siälä ei muita ollukkaan, mutta se ei näytä torellisuutta. Tua kuurenistuttava hissi aukaastihin justihin, ku huipulla tuuli sen verran, nottei sitä ennemmin tohorittu päästää kiikkumahan nuan ylähä. Ihimiset oli kaikki jonottamas niille sompa- ja ankkurihissiille. Sitä saiki teherä suurimman osan aijasta, siis jonottamista. Siinä tuli kylymä ja laskies ei keriinny viälä hiota, ku oli taas jonon hännillä palelemas. Arvaa, huvittiko mua kauaa tuallaanen. Viimeenen kuva on mökiltä, johka oli mukava tulla lämmittelemähän. Hessu päivystää tuas ruakapöyrältä maharollisesti putuavia muruja. Pöyrän alustaa ei tarvinnu lakaasta. Nii, notta R_kallahan me olimma.

Ny on loppiaanenkin jo takanapäin. Alakaa härkäviikot. Ja tyät. Moon laiskotellu tämän viimeesen lomaviikon ja nukkunu myähään. Kuinkahan sitä taas osaa heratä aijoos töihin. Kaikkia uusia ajatuksia tuloo miälehen askartelujen ja käsitöirenki suhteen. Ja sitte sellaasia runon tai (h)ajatelmien muaros. Joku kirijoottajan alaku tai sivupersoona pyrkii ulukoostamahan ittiänsä väkisin, mutta tämä aijallinen nykyysyys ei salli sen päästä esille. Mä tarkootan, notta mun pitääs varmahan sulukeutua yksistänsä tuan viimeesen kuvan kokoosehen piilopirttihin muutamaksi kuukaureksi. Kukaa ei saisi mun kans toimitella enkä mä nähärä ketään muuta, tuliskohan silloon tuatosta tualta pään sisältä ja käsien kautta uusia luamuksia. Mä voin jotenkin minimaalisen murusen verran ymmärtää oikeeren taiteilijoiren luamisen tuskaa.

Moon lukenu kirijoja ja teheny ristisanatehtäviä, ku muuta ei oo saanu aikaaseksi. Mä kuvittelin siälä lomareissullakin lukevani pinon kirijoja, mutta en saanu yhtäkään loppuhun asti. Ny vasta tällä viimeesellä lomaviikolla oon pystyny lukemahan. Parilta ystävältäki sain laihnaksi kirjan, ku kehuuvat niitä hyviksi. Toisen lupasin ottaa lomalukemiseksi, mutta unohrin sen kotia ja löysin Takataskutavarooren joukosta sen eileen. Voi, että mua nolotti. Yks toinen kirja oli kesken, en voinu aloottaa tätä viälä. Mä oon vähä sellaanen, notta pitää lukia yks loppuhun ennenkö aloottaa uutta. Vaikka on mulla joskus ollu monta alootettunakin, mutta se ei oo oikeen mukavaa hajoottaa ajatuksia monehen juanehen yhtä aikaa. Toivon, notta nämä ystavät antaavat anteheksi mun pitkän laihna-aikani.

Mä meen ny jatkamahan sen yhyren kirijan loppuhun, notta saan alaatuksi uuren. Niitä ny piisaa, ku kirijastos kävin ennen joulua ja pukkikin toi pari. Olokohon tämä alakanu vuasi ittekunkin kohoralla nii fyysisesti ku henkisesti ja hengellisestikin viälä paree ja Taivahan Isän siunaama ku menny vuasi!

Nyt tuntuu, jotta korvien välis tuuloo ja kovaa. Joka joulunalus ajattelen tekeväni kaikki aijoos. Joka joulunalus se jää ajatuksen astehelle. Joka joulunalus on vuasi tullu lisää elämänkaarehen ja tahti sen ku hirastuu. Yks päivä tuumaalimma, jotta ennen ei ollu kännyköötä, ei tiatokonehia ynnä muita nykyaijan aijansäästäjiksi mainostettuja konehia ja silti elettihin silloonkin. Ja elettihinkin palijo kiireettömämmin. Asiat tuli hoiretuksi ja ihimiset tavootetuksi. Eikä ollu kauhia hoppu koko aijan. No, tämä oli tällaanen alakusoitto ja aasinsilta mun hajatelmille.

Sain joku päivä aijalliseksi raivata enimpiä käsityätarvikkehia pois olohuanehesta. Mutta ensin piti autotallista rourata Esikoosen sinne säilömä kolomiosaanen kaappi. Miähet sen mulle kantoo tyähuaneesehen, josta molin joku aika sitte raijannu tyäpöyrän takkahuaneesehen. Sitte mä toin sinne piänemmän pöyrän Nuarimmaasen huanehesta, josta se oli lähteny opiskelukämppähän. Piti kiärrättää huanekaluja, jotta se kaappi sopii sinne piänehen huaneesehen. Mä kuvittelin saavani kaikki langat ja pussukat ja nyssykät piilohon ovien taakse. Piäneksihän se kaappi jäi. Sinne pitääs sopia Takataskustakin myymättä jäänehet tavarat. Voi yhyren kerran. Jotenkin on sellaanen hamstraajaolo. Vai olisko tämä laihrutusta.

Nimittäin mulla oli nuarempana, joskus 20-30 vuatta sitten, tapana vaihrella huanekalujen paikkaa tämän tästä. Isäntä oli jostakin lukenu, jotta sellaanen kuluttaa tiätyn määrän kaloria. Sillä oli sitte tapana tälaasen operaation iskies sanua, jotta äiskä taas laihruttaa. Joopa joo. Ny en oo kovin usein laihruttanu. Taulukkojen mukahan ku oon kuulemma normaalipainoonen, sitä vois pian tulla aliravituksi, jos kovin useen rupiaa mööpeliä siirtelemähän. Tällä viikolla on tullu hyätyliikuntaennätys yhtenä päivänä. Olin ensin tekemäs äitille joulusiivot. Se ku ei oo viälä tottunu ajatuksehen siivoojan tilaamisesta. Kuka sitä ny viarasta ihimistä vois kotiansa päästää. Niinpä niin. Mä ny viälä oon jaksanu sen huushollin luututa, mutta joskus tuloo aika ettei meistä kummastakaan oo enää siihen tyähön. Ku mä siältä kotiuruun, alakas sama rumpa omas huushollis. Ilta oli jo pitkällä ku lopetin. Saunan jäläkehen ramaasi kummasti. Ny selekä on ilimaassu vihoottelunsa moisesta rehkimisestä. Enkä eres teheny mitään katosta lattiahan siivoja, en tosiaan. Kunhan imuroon koirankarvat ja luutusin laattian. Pölytki pyhiin vähän sinne päin. Vaikka äiti on aina opettanu, että minkä teet tee kunnolla. Mutta ei kerrota tätä äiteelle.

Huamenna paistetahan kinkku, käyrähän viemäs kynttilät hauroille ja muutamat joululahajat matkan varrella. Lauantaina aamusta on tarkootus lähtiä joulunviättohon vähä eremmäs. Jos tulis enemmän levoksi ku ei oo kotinurkat heti silimien eres ku aamuusin herää. Mä kerron sitten vaikka jäläkehenpäin mihinä moomma ollu tai saatta te arvatakin. Voin piäniä vihjeetä purotella avuksi. Palajamma tähän sitte uuren vuaren pualella. Pitäkää toisistanna hualta.

Toivotan teille jokaiselle rauhallista joulunaikaa Anna-Maija Raittilan sanoin:

Taas kosketti ruutua ikkunan

tutun jouluenkelin siipi.

Taas äänetön henkäys taivahan

läpi seinän sisälle hiipi.

Se on vanha ihme ja kuitenkin

se on uusi vuodesta vuoteen.

Ja se tuo niin rakkaana mielihin

taas tallin ja seimivuoteen.

Tarttis teherä jotaki. Rupiaa olemahan sähälärin aineksia koos. Jo piremmän aikaa oon ollu naimisis tyäpaikan, Takataskun, kirkkokuaron ja yhyren toimikunnan ja vissihin jonkun miähenki kans. Ainakin se on meillä aina ku mä käyn paitaa vaihtamas. Näin mä totesin yks päivä ku mun olis pitäny olla kolomes tai nelijäs paikas yhtäaikaa. Tua moniavioosuus ei oikeen sovi mulle eikä oikiastansa kellekkään. Lakiki sen jo kiältää. Mutta ny vain ollahan siinä ainaki jouluhun asti. Ketäpä siitä muuta syyttää ku ittiänsä. Minähän niihin kaikkihin oon itteni luvannu.

Tyämaalla eletähän ku viimmeestä päivää, vaikka se on vasta ens keskiviikkona, ku ovet pannahan hetkeksi säppihin. Ne, jokka on koulumaailimaa lähellä, tiätää tämän hässäkän. Takataskuhun on tullu uhrattua sitä kallista omaa aikaa, mutta se on kuiteski ollu sellaasta myänteestä ja mukavaakin. Kauppaasta vois leikkiä koko vuaren. Mä olsin se myyjä. Sä olsit ostaja. Kuaro valamistautuu yhteeskonserttihin naapurikunnas toimivan kuoron kans tiistakina ens viikolla. Tervetuloa Isonkyröön kirkkohon kuuntelemahan! Harijootuksia on ollu tavallista enempi. Toisaalta se laulaminen on ihan mukavaa ja virkistävää.

Tua mainittemani toimikunta liittyy suurehen hengellisehen tapahtumahan, joka järjestetähän täälä meillä ens kesänä, nimittäin Herättäjäjuhulat 6.-8.7. Sinnekin oot tervetullut! Moon sellaases lapsi- ja nuarisotoimikunnas, joka järijestää ohojelmaa kakaroolle ja vähä vanahemmille kersoolle. Oomma kokoustanu tasaasehen tahtihin ja ny on ohojelma kutakuinki selevillä. Juhulaopas menöö painohon vuaren aluus, kaikki esiintyjät ja muut tiarot pitää olla painokunnos silloon. Kaikki järjestelyt teherähän pohojalaasen perintehen mukahan kökkätyänä.  Tua otsikko viittaa tähän hommahan. Mun on pitäny hoitaa yhyren esiintyjän tulemiset ja siihen liittyvät asiat. Sähköösesti ja telefoonilla oomma ollu yhteyres. Ny mun piti taas kysyä siltä jotaki ja laitoon illalla kokouksen jäläkihin heti s-postia, etten unohra. Moon huamannu, jotta mulle on tullu muistihäiriöötä. Vai oliko se jollaki toisella... en ny muista. No, joka tapaukses lähetin sen s-postin hyvän joulun toivotuksin. Yällä, ku heräsin - on tullu tavaksi - näjin silimisnäni sen s-postin vastaanottajakentän. Siinä oli mun oma s-postiosoote! Heti aamulla hyäkkäsin konehelle ja tarkistin oliko mun yällinen näky oikia. Arvaat jo. Oli se. Ku itte kysyy ja itte vastaa, ei tuu jäläkipuheeta. Täs tapaukses olis tullu. Olsin ihimetelly miksei se ihiminen voi vastata mun kyselyhyn. Olsin haukkunu sen pataluhaksi. Toki vain miälesnäni. Mut olis joku voinu haukkua pystyhyn naamatusten ihan äänehensäkin.  Korjasin asian ja lähetin viästin uurestansa oikialle ihimiselle.

Sitte se miäs, joka on meillä, näyttää kyllä tutulta. Se on aina niinku kotonansa. Makaa soffalla ja katteloo teeveetä. Keittelöö kaffiakin ja mulle teevettä. Puhuukin jotenkin tutusti. Oomma tainnu nähärä joskus ennenki. Joo, ny mä muistan, me menimmä naimisihin 28 vuatta sitte. Oonkahan mä silloonkin itte kysyny ja itte vastannu?

Mä kuuntelen rariota töihin ajelles. Olin tavallista myähemmin menos, en silti myähäs, niin satuun kuulla pakinan tai oikiastansa se toimittaja sanoo aina, jotta ny tuloo sen ja sen ploki. No, voihan ploki olla sellaanenkin. Ei kai sen tartte olla kirijootettu. Tai voihan se olla ja se ihiminen vain lukoo sen sitte. Se antaa niin ku äänensä sille tekstille. Voitaashan mekin  nauhoottaa nämä sepustukset ja sitte lähettää ne tuanne eetterihin ja sitte halukkahat ne siältä imuroos ittellensä kuunneltavaksi. Huh, olis se niin monimutkaasta. No, tämä rarioplokin pitäjä on yks koom-ikko Mi-kko Va-ism-aa (tavutan sekaasin, jottei kuukle ymmärrä). Sen sukujuuret on täälä paremmas kyröös. Sen aiheena oli etelän mairen tuttu sanonta "manjaaja, manjaana" eli huamenna, huamenna. Mutta sepäs ei sovikaan meille tänne Suamehen. Oon mä sitä kyllä kokeellu, useenkin. Aina sen on erestänsä löytäny. Jollakin lailla.

Mä ny siteeraan sitä Mi-kkoa. Otetahan ny esimerkiksi lumi. Sitä tuli täs joku päivä sitte. Innokkahat suksittelijat ajatteli, jotta kiva, mä meen huamenna hiihtämähän. No, huamenna se talavi oli jo ohi. Vettä flasaji maahan asti. Ja kuinkas kesällä sitte. On nii kuuma, jotta välistäki hikuaa. Huamenna meen kyllä uimahan. Joo-o suamen kesä on kuuma, mutta lyhyt. Huamenna on Jaa-kkoo jo heittäny kylymän kiven joka järvehen. Joskus aamut on niin ankeeta, että tekis miäli sanua, jotta herään vasta huamanna. Tyänantajat ei taitaasi kauaa kattella, jos kovin monena aamuna päättääs herätä vasta huamenna.

Kyllä se muitakin esimerkkiä jutteli, mutten enää muista kaikkia. Ajaes ku ei pystyny kirijoottamahan niitä paperille. Kehittelin täs sitte omiani. Kokemuksehen perustuvia kans. Yks hyvä esimerkki on alennusmyynnit tai tarjoukset. Näköö jonkun kivan tuattehen, jota iliman ei tuu toimehen. Joko sillä hetkellä ei oo rahaa tai ei joura sovittaa päällensä tai kauppa ei oo enää auki tai... Mä sitte huamenna meen ja ostan sen. Huamenna on joku hätäänen sen jo keriinny hairaasta, tai koot on menny tai väri on väärä...

Sitte oon karvahasti kokenu, ku sanoja ei tuu oikialla aikaa. Aivot ei toimi suameksi sanottuna. Jonkun asian yhteyres tuloo ajateltua, jotta mä sitte huamenna tai ens kerralla kyllä sanon. Ens kerta on jo menny ja toisella kerralla aiheet on jo vaihtunu. Kuka sitä vanahoja muistaa. Täs kohtaa vois toreta, jotta aina ei tarttekaan sanua sitä viimeestä sanaa, ku ei se sisältökään joka kerta oo hääppööstä tai eres painokelepoosta. Mutta ku joskus haluaas olla sellaanen sanavalamis ja nokkela. Joku tarkootushan silläkin on, jotta Taivahan Isä on luanu meirät erilaasiksi. Kauhiaa, jos kaikki olis mun moisia. En kyllä kauaa jaksaasi teitä kattella ja kuunnella. Ei tulis nokkelia näpäytyksiä huamennakaan.

Onneksi saamma jokahinen olla justihin sellaasia ku mitä me oomma. Vapahia ajattelemahan ja toimimahan vapahas isänmaas, jonka sisukkahat esi-isät meille taisteli. Ollahan kiitollisia siitä mitä meillä on tänä päivänä. Huamista ei meille kellekään oo luvattu. On vain tämä hetki ja tämä päivä.

Hyvää Itsenäisyyspäivää itsekullekin!

Vahingot ei oo koskaa mukavia eikä tapaturmat eikä tyätapaturmakkaa. Harvoon on sattunu mitään vakavampaa siis mulle.  Eikä tämän päiväänenkää kovin vakavaa ollu. Tiätysti olis voinu käyrä pahemminkin, jos olis ollu yllä sihvonkitanttu tai nailoniunelma, mutta ku oli käytännöllistä pumpulia, ei keriinny tarrata kovin tiukkahan.  Ny joku jo hätäälöö, jotta palijasta ny jo mitä on sattunu. Eihän siinä ny kuinkaa käyny muutenku, jotta tyäkaveri nousi kaffipöyrästä silloon ku mä olin menos sen selijän takana siihen samaasehen pöytähän kuuman teekupin kans. Ny te jo arvaatta. Tarttooko kertuakkaa. Sanon ny kumminkin. Tapahtuu kahtehentörmäys. Tai enhän mä törmänny mihkään. Mähän vain olin hilijaa menos kuppini kans. Se toinenhan harrasti kyynerpäätaktiikkaa mua kohtahan sillä seurauksella, jotta se kyynärpää osuu mun kuumahan teekuppihin, josta läiskähti suurin osa mun mahalleni. En ollu viälä keriinny tällätä siihen teehen kylymää vettä, jolla jähäryttelen juamani mun kranttuhun suuhuni sopivaksi.

Yht´äkkiä tunsin kuinka navan ympärystäs alakoo kuumottamahan enempi ku kovaskaa löylys. Laskin hillitysti (!) kuppini pöyrälle ja suunnistin suaraa vessahan. Kuariin vaatekerrokset navan ympäriltä ja sillä aikaa vastapuali kiikutti jääpussia mulle, jotta paina tualla hetken. Mä tein tyätä käskettyä ja se helpottikin kummasti. Enhän mä joutanu siinä pussimahana kauaa olla, ku piti tunnille rynnätä. Lääkekaapista laitoon palovammoohinkin tarkootettua voiretta ja käsipaperia kuivikkeeksi. Eihän mulla mitää vaihtovaattehia ollu viäläkään. En saattanu istua. Niinpä seisoon koko tunnin ja nojaalin vain välillä pöyrän reunahan. Kirvelihän se melekoosesti. Kaks tuntia piti kärvistellä ennenkö pääsin lähtemähän kotia. Apteekin kautta kurvasin ja kotona rasvasin napani uurestansa. Muutama asia piti kumminkin hoitaa kotomatkalla ja ne kuivikepaperit rupes hinkkaamahan jo siihen mallihin, jotta vitsit oli vähis.

Tätä kirijootettaes on jo vähä helepompi olla. Punaanen tähti koristaa mun napaa. Mulla on persoonallinen koru ny, saa nähärä millaaseksi se tuunaantuu jatkos. Tulooko kohokuvio vai peräti helemikoru. Sen verran oon sairas, etten viitti lähtiä neulekaffilahan tänä iltana. Hyvä syy olla pois ja teherä rästihin jäänehiä kotohommia.  On jääny retuperälle tämä pairanvaihtopaikka. Perjantakina oli tyäpaikan ratkiriamukas ja jo perinteenen tyky-pikkujoulu. Ikä pirentyy varmahan kymmeniä vuasia, jos naurunmäärästä lasketahan. Onni on omistaa mukavat tyäkaverit! Lauantakina rakennettihin Takataskun joulukauppaa ja eileenkin siälä piti piipahtaa. Tulukaa ihimees käymähän. Ei meillä oo ostopakkoa, kattellakin saa.  Ny mä meen tekemähän niitä kuuluusia rästihommia tai sitten en...

Moon ny tullu siihen tuuminkihin, jotta se on alan vaihto pian eres. Mä rupian yäkööksi. Ei sen oo väliä mitä tyätä se yäkkö teköö, pääasia, että teköö. Moon ny valavonu jo kolomena yänä ja miättiny ja suunnitellu ja vääntäny ja kääntäny milloon mitäkin asiaa. Pääasias ittiäni. Oikialta kylijeltä vasemmalle ja sitte vasemmalta oikialle. Sitte taas aluusta tai päinvastoon. Uni on loppunu kesken. Tai en mä oo keriinny eres näkemähän yhtään unta, ku muutaman tunnin nukkumisen jäläkehen silimät aukee kirkkahasti niinku tupahan valo. Harmittaa niin viätävästi, ku ei oo yhtään unta nähäny monehen yähön. Olis mukavee aamullakin nousta ylähä ku olis kiva uni, jota muistella ja kertua muillekin. Mutta ku ei ni ei sitte. Moon syyttäny jo puoleksi piänentynyttä kuutakin taivahalla. Sekun mollottaa viäläkin liian kirkkahasti. Toinen maharollinen syy vois olla ressi, positiivinen tai negatiivinen. Mulla on ny vähä sellaanen vaihe, jotta pitääs olla joko aikaa tai käsiä enempi. Pitääs teherä Takataskun joulukauppahan viälä palijo, palijo kaikkia kivaa. Uusia ireoota pukkaa koko aijan melekeen ovista ja ikkunoosta. Ja ku ei kerkiä kaikkia teherä, niin niitä näköö ja pongaa joka leherestä aivan ku kiusallansa.

Tuas ku miätiin mitä tyätä mä yäkkönä tekisin, niin tuli miälehen, jotta yäkoulu olis mua liki näin niin ku alakuhun. Ny on kauhiasti leheres ollu juttuja, jotta kakarat haluaas koulun alakavan myähemmin aamulla. Ne ku ei jaksa herätä niin varahin, jos pitää kahareksaksi jo mennä pulupeetin äärehen. Ilta ja yä menöö pelates ja sättäilles ja aamulla pitää päivittää veispuukki. Mä vaan kummastelen, jotta mitä sinne päivityksehan kirijootetahan. Onko siälä maininta yällisistä peliistä ja kaverien kans toimitteluusta vai mistä sitä asiaa kertyy yän aikana. No eni vei, mä perustean niille yäkoulun. Me opiskeltaas tosi tehokkahasti koko yä ja sitte ne sais aamulla nukkua niin pitkähän ku haluuaasivat. Jokku vois vetää sikeitä iltapäivähän tai iltahan asti. Ei olsi vanhemmilla hualen häivää jäläkikasvustansa. Ei ne olsi pahanteos eikä omin luvin pelaamas tai netis. Ne nukkuus sikiästi koko päivän. Ilalla ku vanhemmat tulis töistä, ne vois lämmähyttää kullanmuruullensa makaroonilooraa tai tuara tullesnansa kakaran lempipitsaa. Sitten ne päivänsätehet vai olisko ne ny yänsätehet, lähtis mun yäkouluhun ja vanhemmat sais omaa laatuaikaa.

Toinen vaihtoehto olis perustaa yäneulekaffila. Mä tiärän muitakin, jokka ei kerkiä nähärä unia öisin, ku niirenkään silimät ei pysy kiinni. Me keriittääs tikuta monet sukat, rasat, huivit ja patalaput ja samalla parannettaas maailima kohorallensa. Yäkaffilas olis myynnis meirän tuattehia ja rekkamiähet ja muut yäkyäpelit pirättääs kaffille ja ostaas vaimollensa tuliaasiksi uuret syylingit. Päivisin voitaas ottaa vuarootellen tirsat, ei tarttisi ovia panna kiinni ollenkaan. Oltaas auki niinku 7/24, vai kuinka se ilimaastahan ku ollahan aina auki. Enkä ny tarkoota tyhyjää kukkarua. Oltaas vähä erellä aikaamma, nythän ruakakaupat ja muut putiikit panoo ovet säppihin siinä yhyreksän mais illalla. Mä tiärän, jotta amerikas on kauppoja, jokka on aina auki. Olis meilläki vähä amerikkaa!

Otsikosta mun tuli miälehen keskikouluaijat, ku mä analysoon yhyres äirinkiälen ainehes suamenkiältä. Oli ollu vissihin jokku syksyyset viisukisat tai sitte sellaaset euroopalliset, en ny muista, mutta silloonhan laulettihin vain suameksi. Laulua en enää muista, mutta siinä oli palijo ää ja öö kirijaamia. Sei ollu mitenkään hianon kuuloosta. Ei tua yäkkökään kovin kaunis sana oo. Kuinkahan ne sen käsittää, joilla ei oo tiatokonehes ollenkaan äätä ja öötä. Orotan miälenkiinnolla kommenttia. Ny mun pitää lähtiä viälä sinne päiväarpeetihin. Uuren virman perustaminen ei käy kovin nopiaa. No, mä jatkan taas ens yänä sen suunnittelua.

Meinasin toimitella aivan muusta asiasta ku sellaasesta yksinkertaasesta, mutta kerkiäähän sitä toistekki niistä sitten. Olin maanantakina vähä niinku entisaijan ompeluseuras, johona naiset teköö käsitöitänsä ja välillä juarahan kaffia. Niin ja teetä. Tämä seura eruaa tuasta entisestä vain siinä, jotta me emmä oo kenenkään kotona vaan me kokoonnumma Taitovintillä. Siälä järjestetähän erilaasia käsityökurssia ja -iltoja ja välillä siälä saa touhata päivälläkin.

Mutta siihen asiahan. Mä löyrin siältä äiteen ompeluskopasta tällaasen vehkehen. Mä kysyyn sitte Ullalta, joka siälä vintillä on ohjaajana, josko se tiätääs mikä tämä on. Se heti siihen tuumas, jotta tämä on Sellaanen Yksinkertaanen... Me jäimmä orottamahan jatkua, että mikähän se ny sitten on. Se jäi sitten Sellaaseksi Yksinkertaaseksi meirän sanavarastohon.

Tua paksumpi metallipiikki on ontto eli siinä on reikä tuas puun ja metallipellin välis ja sitte tuala kärjes. Ohkaasempi piikki on umpinaanen ja terävämpi ku tua paksumpi. Ne on kiintiöötä eikä liiku mihkään. Tiärä onko koskaan heilunukkaan.

Ulla toi sitten näytille toisenlaasen, Sellaasen Kaksinkertaasen vai olisko ollu peräti Moninkertaanen. Päättelimmä, jotta tua mun Yksinkertaanen on esiaste nykyaijan tuftauskonehesta. Sellaasesta, jolla teherähän piäniä ryijyjä. Mä oon sellaasen ittekin värkänny. Pitääs siitäkin ottaa kuva joskus. Jos joku tiätää tualle onalehelle oikian nimen, otan kiitollisuurella vastahan.

Monis vitsiis on aina kysymys, jotta mulla on sulle hyviä ja huonoja uutisia, kummat haluat kuulla ensin. Tämä ei kyllä oo mikään vitsi. Tämä on tosi juttu elävästä elämästä. Mä ny kerron ne huanot uutiset esti. Tai tämä mikään uutinen oo. Tämä kuuluus sarjahan epäonnistunehet tuatokset. Mä oon harijootellu nyärikonehen käyttöä. Se on kätevä vehejes. Sain sen kerraasti ystävältä, joka tuli kylähän tuallaasen tuliaasen kans.

      Mä  ajattelin teherä pannunalustan ja huavuttaa sen konehes. Kyllä mä teinkin.

Mutta kun mä otin sen pois pesukonehesta, se olikin muuttunu huapakupiksi. Tähän ku tekis viälä varren sais Vilukissikin saunahan löylyknapon, jokei polta puata. Mä luulen, jotta mä ompelin tuan nyärin liian tiukkahan, olis pitäny höllätä tikkiä. En oo viälä teheny toista, mä nii masennuun tuasta  kokeelusta. Tällaastakö tämä tuatekehittelijän elämä onkin. Alamäkiä.

Mutta sitten on niiren hyvien uutisten aika. Päivänä muuanna kävääsin äitini tyänä ja jotakin katteltihin sen kaapista. Ja mitä mä löysinkään. Vanhan tutun käsityäkopan, johona äiti aina piti jotakin keskeneräästä tyätänsä. Tai sitte mumma, joka asuu meillä mun lapsuures. Se on vanerista tehty, siis se koppa ei mumma ja päällystetty puunkuvioosella viilulla tai millä lie. Aikojen saatos se on jo kärsiny ja siitä on lohkeellu paloja.

  Sisällä olikin vaikka mitä.

Käsityäohojeista kankahisihin ja langoosta pitsiihin. Mä aivan haukoon henkiäni nuaren pitsisen eres. Ne on käsin virkattu piänestä langasta. Liekö tarkootettuja valakoosihin lakanoohin. Niitä oli ainakin nelijää sorttia.

Mutta eniten mua sävährytti nua kauluspitsit. Ne vasta ohkaasesta langasta oli virkattu. En tiärä minkälaasehen tanttuhun ne oli aikoonansa tarkootettu, kesken oli projekti jääny, mutta kovin näytti vaikialta malli. Ei kyllä heti auennu mulle. Ei silti, jotta olsin yrittänykkää aukaasta tuata virkkauskooria.

Niitä oli usiempi eri kokoosia paloja. Olisko ollu eri tanttuuhin tai kalavosimihin tai taskun suuhun. Tarina ei kerro. Molin niin pöllämystyny, etten saanu eres äireeltä kysytyksi. En tiärä olisko muistanukkaa pitsien tarinaa. Ny pitää keksiä niille jotakin arvoostansa käyttöä. Pitääkin olla tarkkana, jottei tuu tuatekehittelys uusia susia.

Se on jännä juttu, kuinka ihimismielehen aina putkahtaa tiättyjä muistikuvia ja tapahtumia jostakin nykyhetken tapahtumasta. Jokku sanoo, jotta se olis assosisaatioilimiö. No, molin aamupäivällä koiran kans lenkillä ja ilima oli viälä kylymän yän jäläkehen sellaanen syksyysen kuulas. Koira teki tarpehensa, sen isoomman. Se lämmin tuatos tiätysti höyrys sinä kuulahas syksyilimas. Siinä samas mun tuli miälehen tämä juttu:

Mennähän elämäs sellaaset viiskytä vuatta taa päin. Eräs nimeltä mainittematoon isäntä oli silloon sellaanen sammuttimen kokoonen. Niillei ollu siihen aikahan sisähyyskää. Sen virkaa teki varsinkin kakaroolla potta eli hianosti sanottuna keija. Minen oo koskaan ymmärtäny tuata keija-sanaa. Eikä meillä sitä liioon koskaan käytettykään, siis sanaa. En tiärä minkä takia pottaa oli piretty kylymäs eteeses, oliko talon tapa, ehkä. Se oli nyt tuatu tupahan, ku sitä kerran tarvittihin. Tämä sammuttimen kokoonen poijankloppi oli istunu siihen ja lopputuloksena oli ollu höyryävä tuatos. Poika oli tuumannu, jotta äiti, mun pakkara palaa.

Siitä on tullu meille sellaanen lentävä lause, vaikka nykyään kovin harvoon enää kellään pakkara palaa. Taitaa olla Hessu-koira, jolle sitä enää hymyssuin lausutahan. Tämä mun piti teille tulla kertomahan, ettäs sen ny sitte tiärättä.

Loma on kohta lusittu. Se meni melekeen selekää sairastaes. Oli jo muutama hyvä päivä, mutta sitten mä kävin äitini tyänä siivuamas ruattiksi. Se on sitä ku vain imuroorahan ja pyhiitähän kostialla välipaikat. Ajattelin, jotta ei siinä ny rasitu ku en viä mattojakaan pihalle. Mutta rasittuuhan se sen verran, jotta ny on ollu taas ilikiä polte ristiselijäs vasimmella pualella. Kylymäkalle on taas saanu töitä ja kova laattia makaajan. Mä luatan siihen, jotta kyllä se kunnos on ku tyät alakaa. Moon yleensä kovin tyänantajaystävällinen näis sairastamisis. Kivutonta viikonloppua itte kullekin!