Mitä meillä syärähän? Kysyy Iso-O ja on saanu monet kiärrättämähän reseptiä blogiisnansa. Samaa mäkin oon tuskaallu, jotta aina samat ruaat kiärtää muutaman päivän väleen listalla.

Meillä Isoo Miäs on ahkera kokki ja ihan hyväkin sellaanen. Kerran se keksi (on joku muukin voinu ennen sitä), ku paistinperunoja teki miäli, että voihan niitä teherä raa´asta perunastaki. Niin se kuarii potut ja palootteli ne piäniksi kuutiooksi. Paistinpannuhun öljyä ja perunat perähän. Paistoaika on piree ku kypsillä perunoolla. Lisätähän piänitty sipuli ja loppuvaihees kipatahan joukkohon valakosipulituarejuustoa (maun mukahan muukin juusto käy) ja vähä sualaa.

Kyytipoijaksi sopii jauhelihapihivit tai silakkapihivit tai mitä ny kukin haluaa. Raikas salaatti kruunaa aterian. Eihän tämä ny mikää terveyspommi oo, mutta onko aina pakko olla. Määrät saa jokahinen päättää syäjien mukahan. Vinkkinä sanoosin, jotta perunoja saa olla tavallista enempi, jotenki ne menöö kasahan. Hyvä ruaka paree miäli!

Emmä oo kuallu.... ainakaan nyt justihin, mä en vaan oo keriinny eres tänne. Miäli olis kyllä teheny. On ollu elo sellaasta haipakkaa taas välillä, jotta hyvä ku on keriinny hengittää, hengestyä kyllä.

Laiska töitänsä räknää, tavatahan sanua. Emmä rupiakkaa niitä täs luettelemahan. Ei tartte kenenkää sitte sanua tuata sanontaa. Sanon vaan, jotta on ollu sellaasia päiviä, joita ei olsi tarvinnu olla ollenkaa. Vaikka mitä sekään ny tähän auttaa. Jos ei niitä olsi ollu, emmäkään sitte olsi ollu. Voi, voi ajatus pätkii... jo tähän aikahan illasta. Nukkumatin kelekas pitääs olla jo kovaa, mutta uhumaan uniaikaani ja kirijootan ja huamisein oon sitte ku nukkunehen rukous. Mitähän sekin tarkoottaa?

Niin, no eihän nukkuva yleensä sano mitää, olisko se sanatoon rukous tua nukkunehen rukous sitte. Joka tapaukses aamulla on väsy, ku pitääs ylähä nousta. Pitääs puhuakki ku ruuneperi, ku aamunavausvuaro on mulla huamisin. Aihe on onneksi kalenteris valamihina, liputuspäivä jne. Päälle veisatahan virrestä viis eiku 490, se on Ruuneperin sanoottama ja sen kaikki osaa, ku ovat veissanahet virsiviikolla miälivirsiänsä.

Se oli muuten miälenkiintoonen tulos, ku joka luakka oli saanu äänestää miälivirsiänsä, niin kaikilla oli melekeen samat virret vähä eri järjestykses vaan. Suasikkia oli Jumalan kämmenellä, Jumala loi, Ystävä sä lapsien, Mä silmät luon ylös taivaaseen... nua ny tuli niistä listoosta miälehen.

Ny mansikki menöö partehensa, ku nat, sov kot, sano ruattalaanen.

Pakkanen sai aikaan kuurankukkia ja lumienkeleitä.

Moon sitä miältä, että Suames on hyvä olla kaikki nelijä vuarenaikaa. Talavi saa olla talavi ja kesä sais olla kesä. Ja siinä välis kevät ja syksy omilla paikoollansa. Mutta siitä moon erimiältä sääherran kans, jotta talaven ei tarttisi olla niin pitkä eikä kylymä, ku ny on ollu. Mä uskoosin vähemmälläkin, jotta ny on talavi. Pakkaanen vois pysytellä siinä -5 asteen horvis tai... voisin pluutata -10.kin. Mutta ku viikkotolokulla mittari huiteloo lähempänä -20 ku -10, niin mun huumori alakaa olla kortilla .

Kyllä mä tunnustan luannon kauneuren lumisine maiseminensa ja pakkaasen muavaamine veistoksinensa. Mutta kuka sitä samaa tairenäyttelyä alavariinsa vahtaa. Tämä on ny nähty. Suajakeli olis jo välillä mukavee. Ny joku sitte poraa, että tuloo liukas. Tuloohan se, mutta pannahan piikit kenkihin. Oonkha mä noussu väärällä jalaalla, ku näin marajan tätä normaalia luantoilimiötä. Harvoon mä valitan, ny vain läikähti yli.

Otetahan vähän takaasin ja ajatellahan positiivisesti ja optimistisesti, ettei tätä enää kauaa kestä ja kesähän päin ollahan menos ja sehän on pukeutumiskysymys ja böböt kualoo ja päivät pirentyy ja on valoosaa ku on lunta ja ja ja....

Täs maailimas on monenlaasia elohonjäämiskurssia ja samanlaasia pakkauksia. Yks sellaanen on naisen käsiveska. Joku aika sitte oli jonkun kans puhetta naisen käsiveskan sisällöstä ja sen monimuatoosuudesta. Se pitää sisällänsä aikamoosen määrän erilaasta ja tuikitarpehellista tavaraa. Iliman veskaa ei ittiänsä ja elämäänsä kunnioottava naiseläjä lähäre kotuansa mihkää.

Mä kerraasti olin johonku lähärös ja tuumasin siinä Miähelle, jotta pitääskö tätä laukkua vähä tyhyjentää tälle reissulle. Se tokaasi hyvin topakasti, että älä ihimees rupia vähentämähän henkihinjäämispakkaukses sisältyä. Ei sitä tiärä, jos justihin tällä reissulla satut tarvittemahan jotakin siältä, vaikka nuata laastaria tai kynsifiilaa tai kaikkia nuata käytettyjä nästyykiä.  Mä en ymmärrä, kuinka miähet voi lähtiä yhtää mihinkää kahta kättä heittäen! Kuinka ne on viälä hengis!

No, mä tottelin, enkä ottanu mitää pois. Mä oikeen otin yksinkimmin ja laskin ne ja samalla tuli selevitettyä mitä se veska oli sisällensä syytäny. Olo oli ku osuuskaupan hoitajalla inventaarion jäläkehen. Siälä oli:

                                       kukkarolaukku, johona piäni kampa, pari käyntikorttia, pankkikortti ja jäsen-, kantaasiakas- ym. plussa- ja boonuskorttia, kirjastokorttia 3 kpl, terveyskortti, ajokortti, kelakortti, veriryhmäkortti, plussaseteliä, kosmetologin ajanvarauskortti, vanhaksi menny 5:n euron etuseteli johku ravintolahan, kaupan kassakuittia muutama, 5 erifäristä paperinarun pätkää malliksi ostamista varten, rahaa (vähän, liian vähän). Nämä kaikki oli siis tuala kukkarolaukus.

Käsiveskas oli lisäksi kalenteri ja 2 kynää, 7 kpl eriasteesesti käytettyjä nästyykiä ja pari käyttämätöntä, iso kampa, maripussukka, johona erilaasia lääkkehiä äkkinääsehen tarpeesehen, kännykkäpussi (känny oli ny pöyrällä), käsidesigeeliputkilo, kynsifiila, rajauskynä, 2 huulipunaa (erifärisiä), kahret avaamat eri nipus (koti ja tyä), laastaripussi, SB12 purkkapaketti, 2 erilaasta Läkerol karkkiaskia, 2 sukulakupatukkaa ja pohojalla pölyä ja muuta töhönää. Pölyä lukuunottamatta panin kaikki takaasin ja vetoketjun kiinni.

Meinasin laittaa kuvan tähän, mutta joku oli viäny kameran, johona se oli. Laitan sitten, ku varaas on tuanu kameran takaasin. Sen aikaa jourut käyttämähän miälikuvitustas... Palatahan asiahan.

Lisätty 17.1.On se kumma. Kaikki katuaa. Se kuvakin siältä kamerasta. Piti ottaa uus. Se ei ny vastaa ihan tuata selitystä. Karkit ei kaikki oo enää tallella.

Mulla on tapana aina silloon tällöön olla kruppukräätärinä, niin ku oon joskus kirijootellukki ja joitaki kuviaki ootta saattanu nähärä.  Viime syysloman aikoohi kruppasin Mansikki-laukun. Tein siitä niin isoon, jotta sinne mahtuu enempiki kirjoja kannettavaksi. En tullu ajatelleheksi, jotta raskahampi se on kantaa, mitä enempi sinne mahtuu.

Ainahan opettajalla pitää olla kaikenlaasta rekvisiittaa oppilahille näyttää. Laukus on oikeen vuarikin ja sitä vois käyttää vaikka kääntölaukkuna, ompelin saumat sillälailla, ettei ne rispaantunehet reunat näjy. En havaannu ottaa sisäpualelta kuvaa.

Jottei tua otsikko aivan unohtuusi, pitää kertua, jotta oon mä ennenki laukkuja väsänny. Tasan 20 vuatta sitte, olin kansalaaopiston kurontapiiris opettelemas kutomahan kangaspuilla. Muistan sen hyvin, ku orotin silloon meirän Kuopusta. Se täyttää pian 20 vee.

Mä osaan kutua sellaasta niin ku räsymaton tyylistä, poppanaa ja sellaasta. Mutta vaan, jos joku ne loimet laittaa niihin puihin. Kyllähän ne kokenehemmat kutojat yritti opettaa laittamahan niitä loimia, mutta eihän mun päähän yhyrestä kerrasta mitään jääny. Mutta kuroon mä monta poppanaliinaa, pari mattua ja seinävaatesta ja jonkun kuultokudoksen ikkunahan. Niin ja sen laukun. Tai siis siitä poppanakutehesta ensin se kangas ja siitä sitten mä ompelin sen laukun.

Mutta se jäi kesken. Eihän mun sinkerillä saanu ommeltua nii paksua, monin kerroon käänneltyä poppanakangasta. Siitä jäi krivat ompelematta. Se lojuu kaapis tämän 20 vuatta. Se aina silloon tällöön osuu mun kätehen, ku siälä kaapilla pengastin. Joka kerta ajattelin, jotta pitääs kysyä, jos jollaki olis kotikonesta järiee ompelumasiina, mutta aina se jäi...

Olin täs ennen joulua tuala meirän taitovintis tekemäs sitä vapaalankahuavutusliiviä (kuva johonaki erellisis postauksis) ja siälä tuli T:n kans puheeksi, jotta sillä on teollisuusompelukones. Mä heti muistin sen mun laukkutekelehen (se on vissihin painanu mun miältä nämä vuaret ku heti pulpahti pintahan) ja kysyyn T:lta jos se viittiis kokeella sillä sen masiinalla saisko siihen ne krivat ommeltua. Sanoon viälä, jottei sillä kiirusta oo, vois olla seuraavat 20 v. hoiros sillä.

No, eihän T sitä niin kauan pitäny. Ennen joulua jo soitti, jotta laukku olis valamis. No, ny mulla on kaks  isoa laukkua. Kiitos T:n!

Molemmat laukut on hyviä kauppakassiakin. Mahtuu monta maitopurkkia. Jos vain jaksaa kantaa. Pitääpä alakaa suunnitella seuraavaa laukkua, joka olis sitte 20 vuaren päästä valamis. Tottapa nua ny kestää sen aikaa.

Hyvää tätä vuatta itte kullekki. Mä en mitää uuren vuaren lupauksia oo teheny enkä tee. Ne pirä kumminkaan. Mutta mä lupasin laittaa kuvan niistä ihanista villasukista, jokka mä sain ennen joulua Hollylta taitohaastehen palakintona.

Ne on justihin eikä melekeen mun jalakahan sopivat ja mun lempifärisetkin. Kyllä Holly osaa!

Mä meinasin jotakin muutaki raapustaa, mutta ny mua hätyytetähän pois konehelta.  Jäläkelääset tarttoo tätä läppäriä kuulemma ny justihin johonku omihin konhotuksihinsa. Jotenki se liittyy auton moottoriihin ja sen elektroniikkahan. Mun täytyy ny luavuttaa, mutta mä tuun takaasin.

Kiitos kulunehesta blokivuaresta kaikille lukijoolle ja kommentoojille. Mä toivottelen jokahittelle oikein hyvää, turvallista ja väkivallatonta uutta vuotta 2010!

Jatketahan ens vuanna uusin jutuun ja tarinoon . Pitäkäähän hualta ittestännä ja lähimmääsistännä    .

Kiitos ja syvä kumarrus Hollylle taitohaastehen palakinnosta. Nuan komioota  (tällään kuvan heti ku kerkiän räpsäästä) villasukkia en oo viälä jalaasnani pitäny. Ja mistä tiäsit mun färinki valita puikkoohis. Mä oon aivan sanatoon. Kiitos!

Se tua kristikunnan toiseksi tärkeen juhula pukkaa päälle aivan väkisin. Monet on huakaalu karonehien päivien ja viikkojen perähä. Moon yrittäny joka vuasi vähentää sitä tohinaa, mutta tänä vuanna se päivien katuaminen yllätti munki. Mutta kyllä mä tiärän, jotta ku aattoaamu valekee, meillä on joulu valamis. Niin se on joka vuasi tullu. Enemmän ja vähemmän ressin kans. Ja jos ei kaikki ookkaa viimeesen päälle, nii tuloo se  kumminkin. Kalenterin mukahan.

Siitä moon pitäny kiinni, jotta pualilta päivin ku joulurauha julistetahan, meillei enää täräätä yhtää siivojen kans. Silloon pitää jo rauhoottua. Jos joku paikka ei kerkiä luutua nähärä, se teherähän sitte joskus toiste. Kukaan ei oo viälä valittanu joulun aijan siivoosta. Ja kaapiis on ovet, sanoo yks isäntä emännällensä, ku se välitti kaappiensa pahaa siivua. Meillon kans ovet ja mä pirän ne kiinni.

Leipomiksia kerkiää teherä muullooski ku joulun alla. Ja kaupasta saa, jos kastamispuali on uuppelos. Lahajoja mei enää niin suuremmasti laita, aikuuset ihimiset. Mä luulen, jotta tärkiee lahaja on miähille kinkku ja mulle se, kuei tartte koko aijan olla hellan ja kauhan välis. Ei sillä, että kovin pitääs muutenkaa. Onneksi kaikki mun miähet osaa sapuskanlaiton ja jouluna nei ainakaa kuale näläkähän niin kauan ku kinkus vähäki luun ympärillä on lihaa.

Jos joulun jälkeen ei oo muuta tekemistä, tervetulua kattomahan Isonkyrön liikuntahallille JOULUN SANKARI musikaalia 27.12. klo 16.00. Vapaa pääsy.

Jos en enää ennen joulua kerkiä plokilleni niin toivottelen kaikille musikaalin säveltäjän Lasse Heikkilän laulun sanoilla Iloista ja valoisaa joulua!

"Jouluisin lyhyt on lapsuuteen matka, lumessa koivut ja kuiskaava maa, sielussa tallella tärkeimmät muistot. Jossakin Jeesus taas syntyä saa.

Tänään keskellä kiireiden, näiden harmaiden päivien, enkelten laulua kaipaan, ihmettä oikeaa kaipaan. Voinko jossakin nähdä sen  minä, arkinen ihminen?"

Mulla oli lainas yhyreltä kaverilta pari kirijaa. Molin lainannu ne kesän aluus, ku olin siälä käymäs. Sovittihin sitte, jotta se tuloo meille joskus kesällä ja hakoo ne. On niinku oikeen asiaaki, jotta tuloo käyryksi. Ja jokahinenha omiensa perähän on, ettei jätä niitä miaron tiälle. Emmä ainakaan malttaasi kallihia kirijoja kellekää lahajoottaa. Ainakaan kaksin kappalehin. Samalle ihimiselle.

Sillä ystävällä on kesällä synttärit ja ostin valamihiksi yhyren cd:n, jotta annan sitte samalla ku se tuloo. No, kesä meni ja synttärit samaten. Eikä ystävä tullu. Oli aina jotakin menoja jos ei sillä niin sitte mulla. Ja niinhän ne päivät menöö. Oomma silti soitellu silloon tällöön, ettei me millään lailla toisiamma oo unohtanu.

No ny se sitte tuli yks ilta ja mä tälläsin kirijapinon ynnä cd:n näkösälle, että muistan sitte antaa. Niinhän siinä meinas käyrä, jotta ne oli jäärä siihen hyllyn päälle. Viime tingas muistin. Kävimmä siinä piänen murtehellisen keskustelun:

minä: Mie aattelin, et kyl siekii sen verran oot karjalaisii, et ostin siul syntymäpäivälahjaks tuon karjalaisen cd:n. Meinasin sen antaa kesäl, mut ku sie et tultkaa, nii annan sen sit nyt vasta.

ystävä: No johan mie sen verran ja miehä soitan tämän ku täst koht sillään lähen ajelemmaa. Jaha täälhä on korttiki.

Ja se kääntää kortin toisin päin ja yllätys, yllätys: se on tyhyjä, tabula rasa. Olin varannu sopivan onnittelukortin, mutta jostaki syystä se oli jääny kirijoottamatta ja putos joko kirjojen tai kirjan ja cd:n välistä.

minä: Katoha sie, ku en ookaa muistant kirjottaa mittää, mut siehä voit panna vahingon kiertämää ja antaa sen seuraaval päiväsankaril.

Nauruksihan se meni ku maalasimma näkyä, johona tyhyjä kortti kiärtää ihimiseltä toiselle. Halavaksiki se tuloo. Ja tiärä vaikka joskus saisin sen takaasi aikansa maailmaa kiärrettyänsä.

Moon ny aloottanu jouluntohinat. Äsköön leivoon pari kakkua ja torttuja. Olin muka varannu kakun tekohon värkkiä. Nii-in muka. Ei ollu kaakaota, ei taatelia, ei tarpeeksi kananmunia eikä peruna- saati vehenäjauhoja. Niistä kakuusta tuli tiikerikakkuja iliman tiikeriä ja taatelikakku jäi ajatusastehelle. Että otti pattihin.

Ku inspiraatio iski viimeenkin nii sitte ei oo sen toteutuksehen resurssia. Päätin sitte tulla tähän konehelle purkamahan turhautumiani. Jos tästä vähän miäli lauhtuu, voin aloottaa jonkunlaasen siivousprojektin. Pitääs teherä oikeen lukujärjestys joka päivälle, että sais näkyvimmät paikat reirattua. Kaappiihin en meinaa sattuakkaa ku en oo ajatellu siälä jouluani viättää, mutta niiren ulukopuolinen maailma olis hyvä käyrä rasun kans huitoen, jottei oikiat ihimiset heti pyärrä ovelta ku ne näköö melekeen sen tv-ohojelman näköösen huushollin.

Tiäräthän sen ohojelman, johona ne kaks tehokasta siivuajaa saa sikolätinki melekeen palatsiksi. Saiskahan ne tilattua meille. Pitääs vissihin ensin siivota ennenkö pyytää niitä...

Eileen oltihin tyäporukalla teatteris. Mus on varmahan joku vika, ku mä aina pilikin (voit lukia aikaasemmista postauksista).  Pitää siirtyä eläkelääsnäytäntööhin, eikös ne oo päivällä, jos paremmin pysyys hereellä. Ei tuas eilises näytelmäs hilijaasia oltu, päinvastoon. Huurettihin ja mekastettihin isoolla kirijaamilla, ei siinä koko aikaa nukutuksi olsi saanukkaa. Mutta jotenki se oli mulle liian hirastempoosta tai sitte mä vaan oon raukka niin iltauninen, jotta ku nukkuma-aika tuloo ei se katto paikkaa.

Aiheena oli irlantilaane rampa, joka sai kärsiä kiusaamista ja kaikenlaasta syrjimistä. Kiälenkäyttö oli ronskia ja rivoakin, siitä en tykänny. Yhtään ei liäventäny asiaa, vaikka v:llä alakavan viiskirijaamisen sanan toinen kirjaan oli muutettu ee:ksi. Ei yhtään. Sitä hoettihin valehtelematta joka kolomannes lausehes. Ja muut kirossanat päälle.

Olihan siinä tiätysti se ihimisen kohtelemisen toinenki puoli esillä. Eli lähimmääsen rakkaus ja rakastaminen yleensä. Kyllä siinä monta tasua oli, mutta jotenkin se vaan.. . monenlaasia ajatuksia se herätti ihimisten ja erityysesti vammaasten kohtelusta ja kohtaamisista.

Viälä on viikko koulua ja tohinat sen mukaaset. Viimeeset kokehet pirän viälä maanantakina, on luakan pikkujoulua ja ohjelman harjoottelua joulujuhulahan, on jouluruakaalua, joulukirkko perjantaina.... Meillä kokeellahan ny pitää joulujuhula lauantaiaamuna eli toristusten hakupäivänä, ku oli tullu sellaasta pyyntyä vanhemmilta, jottei tarttisi joka ilta olla johonakin juhulas. Ihimisillä ku on niin monenlaasia riantoja iltaasin.

Niin tuasta leipomisesta viälä. Mä sen alootin ja lopetinki jo. Tai vaihroon helepompahan muatohon:  huamenna mä käyn myyjääsis, siältä löytyy hyviä kaakkuja ja limppuja. Ja onhan meillä monta joulukauppaa ja -puatia, joista saa ittetehtyä eikä tartte tuskaalla, jotta onko kaapis kaikkia värkkiä. Ja sitte illalla kauneimpia joululauluja laulamahan kirkkohon. Siitä se joulutunnelma tuloo.

Ja ku siivoukset on ohitte, jonakin päivänä,  mä laitan sen punaasen maton laattiahan, sen joka oli muka varaastettu, muttei sitte ollukkaa. Moon antanu sille jo anteeksi sen lymmyhyn menon. Jouluna pitää olla rauha maas ja ihimisillä ja matoolla hyvä tahto. Se saa mun pualesta olla laattias kauemminki ku vain joulunaijan. Vaikka laskiaasehen tai vaikka pääsiääsehenki asti. Niin tai juhannuksehen.

Kyllä tua aika menöö nopiaa. Justihin oltihin syksys ja ny jo jouluhun mennähän jotta rytisöö. Emmoo keriinny ostaa eres joulukalenteria. Ny olis saanu aukaasta jo kolomannen luukun. Tämä syksy on menny tavallista ripiempää tahtia. Onkhan se syy siinä ilimastonmuutokses, josta ny niin vaahrotahan.

Näkööhän sen ny palijahalla silimälläki, jotta se on tullu. Ei siihe trenkää kallihia tutkijoota palakata. Vaikka onhan näitä lumettomia talavia ollu ennenki. Aina silloon tällöön. Luin justihin tyäpaikkani kylän historiikkiä ja siinä oli kuva lumettomasta joulusta -72 eikä tammikuuskaa -73  ollu viälä valakoosta maas... eikä puus. Mun äireellä on valokuva joulusta -66, ei mitää lunta ja jokikin virtaa aivan aukinaasena. nii, jotta on ollu ennenki ilimastonmuutosta.

Moon ollu kruppukräätärinä taas. Tohoriin laittaa tähän mun vapaalankahuavutustekelehen. Saa nauraa. Mä en onneksi kuule sitä. Mulla oli oikeen opettaja alkuhun neuvomas. Sitte itte pistin pesukoneehin ja siihen lopputuloksehen en sitte oikeen pystyny vaikuttamahan. Soon konehen aikahansaama. Sitä saa syyttää. Mutta tosi komiat knapit ostin paikallisesta joulukaupasta ja ompelin nekin ihan itte. Knapit ei ookkaa mitää teherastekoosia. Arvaa mistä ne on kotoosin? Vilukissi, et sitte heti palijasta.

Helema tehtihin tarkootuksella vino, vaikka se olis mun tuurilla tullu muutoonki. Lopputuloksesta ei nimittäin koskaan tiärä näis huavutushommis. Tämä moon kuullu ammattilaasilta. Siinä sen jännitys onkin, ku ei koskaa tiärä mitä on niinku tekemäs. Tämä oli kokeelukappales. Jos joskus teen uuren, siihen tuloo vähä muutoksia mittoohin, ku tämä ryäkeles kutistuu enemmän ku laki sallii. Piti tuanne sivuuhin laitta kans knapit, jotta pysyy eres jotenki päällä. Vähä huanosti tuas kuvas näkyy. Kaikkia sitä ihimisen lapsen pitääki värkätä...

Lisätty 6.12. : Nua hianot syränknapit on kotoosin täältä ja ostettu täältä. Ny takaasin linnanjuhulihin. Aivan ottaa jo käsihin tua kättely.

Sain Intsulta näin ihanan tunnustusknapin.

Kauniit kiitokset blogiystäväni!

Tunnustuksen mukana oli saatesanat:

1. Lisää tunnustus blogiisi ja julkaise säännöt.

2. Ilmoita palkinnon saajille heidän blogissaan.

3. Palkinnon voi jakaa 10.lle blogin pitäjälle.

4. Ilmoita blogissasi kenelle jaat tunnustuksen eteenpäin.

Kerranki mä voin jakaa knappia muille. Annan tämän tunnustuksen nyt Vilukissille, Vaiskaille, Tupakissille, Irenelle  ja Kirlahille. Muutkin saa sen napata, jos on sillä päällä. En oo etukätehen käyny kattomas kellä tämä jo on, mutta eihän lisä pahitteeksi oo.

Huvinsa kullaki. Moon keränny teepussien miätelauseeta vuasien varrelta keittiön yhyren kaapin ovehen, sisäpualelle. Emmä sinne kaikkia keleeputa. Niis pitää olla joku juju tai sopia mun sen hetkisehen sialunmaisemahan. Täs päivänä muuanna olin lisäämäs taas yhtä lappua sinne, ku rupesin niitä oikeen lukemahan aijan kans. Täs ny muutama sullekki.

Ihminen tulee sellaiseksi, millaiseksi hän päästää itsensä menemään. Tairappa tua selevemmin sanua. Itte me oomma vastuus tulemisistamma ja menemisistämmä. Mutta ainahan se on jonkun muun syy, jos meille käy köpelösti.

Älä ole niin suuri sanoiltasi, että jäät pieneksi teoiltasi. Enhän ny toki. Kyllä mun sanat ja teot on hyväs palanssis. Kyllä moon aina tekevinäni jotakin, onhan tyänantajaki maksavinansa mulle palakkaa.

Elämä on tarkoitettu nautittavaksi eikä pelkästään siedettäväksi. Naatitaan naatitaan, joka päivä pitää jotakin nauttia, jotta niitä päiviä olis huamennaki. Vaikka eihän meille huamista oo automaattisesti luvattu.

Joka katsoo tähtiin, lyö usein varpaansa. Ja kipiää ottaa, nimimerkki kokemusta on. Tualin jalaat on useen ollu mun kulukureitillä. Kuka ne aina tällää siihen mistä mä meen?

Päässäni käväisi ajatus. Olisikohan sillä ollut asiaa? ????

En oo kuallu enkä kipiä - muuta ku korvien välistä, sanoos joku. Moon ollu vain vähän laiska tai kiiruhinen tai saamatoon tai... no luje etehenpäin niin seleviää mikä mun on...

Jos oot ihmetellyt, miksi pyärin useen ku väkkärä, vastaus tuloo täs: Vähän aikaa sitten havaattihin, että nuorena vaivannut ADHD on muuttunut ilmiöksi nimeltä ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden Vajaus Häiriö.

Naisilla oireet alkaa kuulemma huamattavasti miähiä aikaasemmin.

Näin se ilimenöö: Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä. Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsukortit. Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä roskakorin.

Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon. Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa. Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää, siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin.

Matkalla jääkaapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista kastelua. Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen etsinyt koko aamun. Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen jälkeen kun olen kastellut kukan. Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua kun siinä samassa huomaan TV:n kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen keittiön pöydälle. Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen, kunhan vain ensin kastelen kukat. Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle.  Joten, laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden. Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.

Se on kumma tua possulunssa, ku se saa ihimiset laskemahan leikkiäki  - vakavasta asiasta. Ensin puhutahan oikeen asiallisesti ja kerrotahan, mitä kukin on kuullu ja leheristä lukenu. Kaikenmaailman sivuvaikutukset ja jäläkitaurit käyrähän läpi ja pohorinnat siitä kannattaako ottaa rokotus vai ei.  Niinkustiärät.

Sitte joku yhtäkkiä vaihtaa tyylilajia ja alkakaa maalata  melekoosia uhkakuvia siitä, mitä jos... Ja toinen on heti juanes mukana ja jatkaa ja hetken päästä juttu on saanu koko porukan aivan hervottomaksi. Ja mistä kaikki alakoo. Siitä vain, mitä joku oli aamun leherestä lukenu. Tosiasiaa. Vaikka ei leheret aina totta kirijoota. Ei kaikkia saisi uskua.

Teimmä suunnitelman B. Aina pitää olla varasuunnitelma, jos kaikki ei mee niinku oomma suunnitellu. Me maalasimma sellaasen kuvan, notta kaikki oppilahat on saanu possulunssan ja koulus on vain tunnetusti tervehet ja tunnolliset opettajat, jokka tuloo töihin vaikka pää kainalos tai jalaka paketis apukeppiihin nojaten. Me tuumma uskollisesti joka aamu töihin ja kulutamma aikamma kuinka parahaksi näemmä. Kyllähän me ny aikamma saamma kulumahan. Mä ainakin. Voisin viihryttää ittiäni täälä plokistanias. Ja sitte, jos pikku hillijaa meistäkin porukkaa kaatuus sängyn pohojalle, soviimma, notta viimeenen sammuttaa valot ja panoo ovet lukkuhun.

Meillä oli viikolla kirijaalija viaraalemas koululla. Se kertoo aloottanehensa jo 12-vuatiaana. Silloon se oli saanu ensimmääsen kirijansa kirijootettua. Se oli tähän mennes teheny usiemman tekelehen ja erilaasista aihehista ja eri ikääsille tarkootettuja.

Se kehuu saavansa aiheet kirijoohinsa ympäröövästä elämästä, omilta lapsiltansa, omasta nuaruurestansa tai jostaki muusta tapahtumasta. Niihin sitte lisääli jotakin jännittävää ja seikkailullista ja miälikuvituksellista. Nuan heleposti ne kirijat syntyy!

Oppilahat sai kysyä siltä kysymyksiä ja kyllähän niitä tuliki. Vuasi menöö suurinpiirtein siihen, notta kirija on valamis kaikkine kustantajan kiamuroonensa. Oma kirijastoki sillä on, muttei se siältä lainaa kellekkää mitään. Ja nii erespäin.

Yks tarina jäi mun miälehen, ku se kertoo tyttärensä ja sen kaverin pitämistä hautajaasista linnulle. Tämä kirijaalija sai olla haurankaivajana. Kun vainaja oli saatu kunnialla hautahan, oli toinen tytööstä huamannu, notta hautajaasis pitää laulaakin ja alootti: " Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea lintu, paljon onnea vaan". Sitten flikat oli huamannu, notta lauluvalinta oli ehkä väärä tilanteesehen nähären ja ruvennehet nauramahan. Luajan luama lintu oli saanu ilooset hautajaaset.

Jo kuuretta päivää.  Viälä nelijä jäljellä. Tämon sellaanen täsmäputki, notta sen loppumispäivän tiätää etukätehen... ainaki teorias. Joka ilta on reissu tehty ja kaupunki nähty. Välillä on piipahrettu oman pitäjän kirkos harjoottelemas. Ny te hokasitta, notta mä tarkootan sitä Kohti kotia-oopperaa, jonka kantaesitys on perjantaina.

Enemmänki moon ollu kotua pois ku sitä kohti. Ei oo keriinny ku vähän kävähyttää ovensuus laskemas koira ja isäntä, notta onko ne kotona vai onko ne ottanu mulle tuuraajan. Sekin maharollisuus on käväässy miäles, tiärä kuka mun paikalla pian pyärii. Ainaki villakoirat on meillä lisääntyny tänä aikana. Kohta voirahan sanua, nottei tartte enää tulla, pysy siälä kaupungis, ku sinne on niin hinku.

Tänä iltana (pian mä lähären) ja huamenna on niin sanotut kenraalit, johonka on koululaasilla maharollisuus tulla kattomahan. Perijantaina on tosiaan kaks esitystä omas kirkos ja lauantaina ja sunnuntaina Vaasan kirkos. Sinne ainaki viälä saa lippuja. Isonkyrön kirkon esitykset on meleko loppuhun myytyjä. Tulukaa ihimees kuuntelemahan ja kattomahan, jos ootta hollilla.

Leheres oli präntättynä, notta sei ookkaa oikeen oopperaa vaan oratoriota. Kovaa siinä lauletahan, muttei nii hirviän korkialta (ku mäkin sinne pääsin). Sanoosta pitääs saara selevää. Ne, jokka näyttelöö siinä, ne on tosi hyviä. Kuaro on kans ihan laarullinen, vaikka itte sanonki. Siälä on palijo hyviä laulajia. Ja oma luakkansa on Esa Ruuttunen papin roolis.

Saa nähärä minkälaasia viarootusoirehia mulle tuloo maanantaina, ku ei tartte lähtiä hoilaamahan. Se voi olla, notta vanhalta muistilta lähären töistä kohti kaupunkia enkä kohti kotia.

Nolottaa. Hävettää. Että  moon ollukki tyhymä. Moon julukisesti syyttäny syytöntä. Täälä plokisnani. Minkähän rangaastuksen joku julukisensananneuvosto mulle langettaa.

Mattovarkahaksi oon syyttäny. Jotaki. Tuntematonta. Se on syytöön. Minä itte oon syyllinen sen maton katuamisehen. Tai oikiastansa se matto itte. Mitäs menöö suuremman mattorullan alle piilohon. Eikä eres oo uukuttanu yhtää, vaikka sitä on katteltu kissien ja koirien kans. Siältä välikatostaki.

Mä löyrin sen tällä viikolla, siältä mihkä laitetahan aina puhtahat matot. Hain siältä yhtä toista mattoa laattiahan. Siälähän se punaanen matto köllötti isoomman maton alla piilos.  Mä sille vähä pirin puhuttelua, notta tuallalailla ei tartte ittiänsä karottaa, notta sitte syyttömiä syytetähän varkauresta. Mitä solis sitte sanonu, jos mua olis viäty leivättömän pöyrän äärehen perättömistä syyttehistä. Sinne jätin sen pussihinsa miättimähän mitä on mulle teheny.

Saa hävetä silimät päästänsä tuallaasen maton tähäre. Voi olla etten sitä hetkehe eres laattiahan laita. Muistuttaas mua koko aijan törkiästä tempustansa. Olokohon siälä. Unohruksis.

Niin, notta rehellisiä ihimisiä täälä asuu, ei ne toisten mattoja telinehiltä viä. Mutten silti tohori niitä enää yäksi pihalle jättää. Karottavat viälä ittensä johokin. Tai lähtöövät jonkun joukkohon.

Nappasin Kirlahilta tämän meemin, johona pitää vastata kysymyksihin omasta kirijahyllystä löytyvän kirjan nimellä. Tämä tuntuu miälenkiintooselta verrattuna normaaliihin meemikysymyksihin/ -vastauksihin.

Tuli samalla inventootua kirjahyllyjen sisällöt ja niistä olis tullu vastaukset usiempahanki meemihin.

1. Oletko mies vai nainen?

Firenzen tumma nainen

2. Kuvaile itseäsi.

Poikkeava vai erityinen?

3. Kuinka voit?

Terveyttä edistävä ravinto

4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.

Nukkekoti

5. Mihin haluaisit matkustaa?

Virta venhettä vie

6. Kuvaile parasta ystävääsi.

Sielun lintu

7. Mikä on lempivärisi?

Siniset Viipurin sillat

8. Millainen sää on nyt?

Aurinkosadetta

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokauden aika?

Maan aamu

10. Jos elämästäsi olisi tehty TV -ohjelma, mikä sen nimi olisi?

Polkuni varrelta

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?

Olemassaolon taitoa

12. Millainen on parisuhteesi?

Käymme yhdessä ain

13. Mitä pelkäät?

Varo, vihollinen

14. Päivän mietelause.

Maassa maan tavalla

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?

Liiku ja opi

16. Miten haluaisit kuolla?

Vihreillä niityillä

17. Mottosi.

Voi yhyren kerran

Tämän voi jokahinen ottaa ittellensä, jos meemittää. Olis kiva, jos laittaasit puumerkin kommenttiloorahan, niin voisin tulla sitte lukemahan sun "kirjahyllyn sisältöä".

Siivotes tyäpöytää löysin lappusen, johona oli alaoleva kirijootus:

Katsomot ovat täynnä arvostelijoita.

He eivät pelaa eivätkä taistele.

He eivät tee koskaan virheitä, koska eivät tee mitään.

Tekijät sen sijaan pyörivät areenalla.

Heille tulee virheitä, koska he yrittävät monenlaista.

Erehtymättömältä ihmiseltä puuttuu rohkeus ja seikkailunhalu.

Hän ei uskalla mitään, on vain jarruna kehityksen rattaissa.

Virheettömäksi häntä ei silti voi sanoa.

Hänen suurin virheensä on se, ettei hän ryhdy mihinkään eikä tee mitään

- paitsi arvostelee niitä, jotka tekevät.

                                                                          David M. Shoup

Näinhän se on. Tämä tuli mua kohti oikeen jytinällä. Pani ajattelemahan. Kyllä me oomma - ainakin minä oon - heleposti arvostelemas muita, niitä, jokka jotakin yrittää teherä. Eileen viimeeksi ku kattoon kummiflikan esiintymistä televisios. Se osallistuu MGP:n laulukilipaaluuhin suaras lähetykses (yle FST5).

Oli hianua olla soffakriitikko ja jaella miälipitehiä esiintyjistä. Tottahan omaa kummiflikkaa piti äänestää, mutta ei meirän sukulaasten ja tuttujen äänet riittäny jatkohon. Mä en kyllä lahajonu ketään, en tiärä olisko äänestysrahalahajuksista ollu apua. Palijo kyllä laitoon tekstiviästiä tutuulle, notta ymmärtääsivät äänestää.

Palijo arkisemmiski asioos tua arvosteleminen on aivan jokapäiväästä. Kuinka se onkaan niin heleppo sanua, kuinka jonku pitääs teherä ja olla. Täyrellistä meistä ei saa kenestäkää. Sanotahan, notta täyrellisyyren maas on tilaa - siälä ei aharista eikä oo tungosta. Pyrkiähän sinne kannattaas toki, sais olla omihin nimihinsä. Eikä kukaa muu arvostelisi mua siälä.