Pitkästä aikaa ajattelin kirijoottaa kirija-arvostelun tai -arvioinnin. Saimma joululahajksi Perheenisä _Osama_ bin_ Laden,_ vaimon_ ja_ pojan_ silmin. Kirijan on kirijoottanu usalaanen Jean Sasson. Se on präntänny maailimanmenestyskirijaksikin yltänehen Prinsessa: elämää hunnun takana. Täs O. b.Larenin kirijas kertoovat vuarootellen Osaman ensimmäänen vaimo Najwa ja heirän nelijäs poika Omar elämästänsä omin sanoon. Osamalla oli ainakin nelijä vaimoa yhtä aikaa ja kakaroota yli kakskymmentä. Se asuu vuarootellen kaikkien vaimojensa kans. Kyllä ei kristityyllä ihimisillä onnistuusi ja onneksi ei oo eres sallituakaan moinen tyyli. Niin vain ne naiset oli ystäviäkin keskenänsä. Eipä niillä muita vuarovaikutussuhtehia saanu ollakaan. Tämä nelijäs poika, Omar oli erilaanen ku muut. jotenkin herkempi ja kypsempi ja omilla aivoolla ajatteleva. Se rupeskin sitte kyseenalaastamahan isänsä toimia.

Vuasi vuarelta Osaman ajatusmaailma muuttuu rarikaalimmaksi ja siitä tuli tai se oli jo ennenkin ankara isä ja kasvattaja. Sillä oli omia sääntöjä ja lakia kotonakin. Esimerkiksi se ei koskaan hyväksyny nykyaijan korinkoneeta eikä muita helepotuksia taloushommihin. Ei eres jääkaappia saanu olla. Ajatelkaa niitä ruakia tuala lämpööses maas. Siitä poliittisesta toiminnasta minen viitti toimittaa mitään muuta ku, että pahoon on O-poijan ajatuksenjuaksu katees. Kannattaa itte lukia. Mun silimät ainakin aukes entisestänsä vaikka ei ne kiinni oo ollu ennenkään mitä tuloo tuan miähen tuohuuhin.

Toinen kirija on sitte aivan erilaanen opus: Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Se vasta oli riamukasta lujettavaa. Ittekseni hörähtelin aina välillä. Sain kimmokkehen lukia tuan kirijan, ku olin kattomas teattriesityksen siitä. Kirijaa lukies näjin silimisnäni koko aijan sen teatteriversion. Eihän siinä koko kirijaa ollu ja joitakin kohtia oli muuteltu, mutta pääasias nouratteli kirijan juanta. Kyllä ei pitkähän aikahan oo näin hauskaa tullu lujettua. Kirija kertoo 8kymppisestä miälensäpahoottajasta, joka eherottaa esimerkiksi ystävänpäivän tilalle Pitäyrytään omis asioos -päivää. Jokaanen luku alakaa tualla samalla sanonnalla: Kyllä minä niin mieleni pahoitin... Täs on piäni katkelma sivulta 34. " Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun radiossa sanottiin, että jumppa auttaa selkäkipuihin iästä riippumatta. Kyllä ei auta. Aina kun herään niin joka paikkaan sattuu, paitsi että harvemmin tarvitsee herätä kun en meinaa saada unta."  Ny mulla on taas yks tiiliskivi lujettavana. Saa nähärä koska on viimeenen sana tavattu, on se niin paksu, mutta siitä sitte myähemmin. Niin, jos tuloo arvostelun tarves.

Kevättää jo kummasti ku huhtikuu on menny ja huamenna on jo vappu. Mukavaa vappua jokahittelle! Nämä blummat on kasvanu Israelis ja mä ikuustin ne kamerallani siälä helemikuun lopus.            

Mä oon pitäny kirijoottelus sellaasta laiskan taukua. Tai miksikä sitä sanoos. Kiiruhuksikin joku vois mainita tai sen syyksi panna, ku harvakseltansa tänne on jounnu. Tiärä vaikka tämä kevät ja alakava kesä sais vipinää munkin sorminivelihin ja ne rupiaas aivan laureensa hyppimähän näppäämillä. Sitä orotelles nautitahan vappusimat ja munkit.

Kattelin valokuvia konehelta, ku pitääs saara aijalliseksi tilata valokuvakirija niistä Pyhän maan kuvista. Viälä ei oo tullu sitä aikaa. Ennen vanahaa sekin, siis kuvien tilaaminen oli palijo helepompaa, ku sai vain lähettää filimirullan teetettäväksi. Toinen tarina on sitte se, että niitä kuvia ei koskaan saanu sinne alapuumihin laitettua. Ny ne sais suaraan kansien välihin, jos sais ne esti värkättyä niihin kansihin. On tämä maailima menny mallillensa.

Selasin sitä tiarostoa, melekeen 5 sataa kuvaa, valitte siitä ny sitte parahultaaset. Voi elämän kevät!  Mä raotan teille ny pikkuusen sitä kuvasatoa, jota siältä tuli. Oonhan mä jo tuala aikaasemmin esitellykin joitakin, pääasias maisemia ja nähtävyyksiä. Mutta täs tuloo ny muutama sellaanen kuva, joita ei joka matkalla saakaan. Siälähän satoo muutamana päivänä ja yhtenä tuli luntakin. Eihän meillä saappahia joukos ollu ja kuiteskin joka aamu lähärettihin retkille niin ku oli sovittu. Kengät ja jalaat kastuu ainakin kolomena päivänä. Jalaat sai kuivaksi pyyhkimällä, mutta kenkiä kuivateltihin föönillä ja lämpöpatterilla enempi ja vähempi tuloksellisesti.

Sitte naapurikämpän naiset sanoo, notta pankaa muavipussit jalakoohin ja mun kaveri sai viälä ystavällisen naapurin varalenkkaritkin lainaksi. Aamuusin meillä oli sitte jalakarättisulukeiset.

Täs kuvas ei kaverilla ookaan niitä valakoosia pellavahousuja, ne tais olla erellisen päivän muatia ne. Kyllä olis Ka ar ina Su onp erä ja muut tapakouluuttajat heristäny etusormia tihiää, jos olsivat nähäny lenkkari-pellavahousuyhyristelmän. Me tukiimma muavipussin reunat kenkien sisälle, ettei niitä pulttujen alta yhtään näkyny. Kukaan ei tiänny meirän jalakaratiistä, mutta arvakkaa maltoommako me pitää suumma kiinni. Pitihän meirän esitellä hianoa keksintöä kaikille. Siitähän voi joku saara vinkin ittellensäkin.

Mutta kyllä mun pitää ny antaa huanua palautesta nuasta pussien laarusta. Ei ne pitäny vettä! Sukat oli silti märkinä joka päivä. Eikä se ollu hikiä. Jostakin saumasta ne aina päästi, vaikka kuinka yritti kääntää  saumakohtaa jalakapöyrän päälle. Se lumisarepäivä oli kaikista kylymin, arvatenkin. Silloon meinas jäätyminen alaata varpahista ja olis varmahan käynykki niin, jos olis kauemmin jouruttu pihalla värjöttelemähän. Onneksi välillä päästihin sisätiloohin. Silloon kiärrettihin Israel-museos ja juutalaasvainojen museos. Iltapäivällä sitte välillä paistoo jo aurinkokin eikä enää satanu. Mutta kyllä me sen verran jääs oltihin, notta ku päästihin kämpille niin tehtihin näin:

Hätinä saatihin takit päältä pois, ku jo istuttihin ammeen reunalla ku kaks kylymettynyttä varista ja päästettihin hanasta niin kuumaa vettä ku jalaat kärsii. Täs vaihees meitä jo nauratti. Nämä on niitä reissujen miälehen jääviä kohtia, jokka ainakin muistaa, jos ne nähtävyyret pakkaa unohtua.