Tää outoa on, tätä ymmärrä en... Pitääs olla hyvä fiilis, ku alakoo kesis, mutta moon ku pistoksis. En osaa teherä mitää. No, nythän on pyhä, jottei ny tarttekkaa teherä, mutta on sellaanen levotoon ja vähä aharistavaki olo. Onko tämä tyän aiheuttamaa krapulaa (en oo eres juanu vettä väkevämpää) loman alakaes vai jonkinlaasia viarootusoirehia? Jos tämä kovin kauan jatkuu, pitää(kö) asiasta hualestua...

Aamupäivällä istuskelin usiahan otteesehen tuas terassilla ja kattelin pilivetööntä taivasta. Aurinko paistoo eikä käyny tuulenhenkäystäkää. Kattelin ku talitiaispari ruakkii jäläkikasvuansa. Niillä on pesä taas tuas räystähän alla piilos siälä lautojen takana. Kovin piänestä reiästä ne tukkii sisälle. Voorootellen vanhemmat pyrähtää sinne joku mato tai ötökkä suus. Ensin ne tarkistaa, jotta reitti on selevä. Ei ne palijo musta piitannu, jos mä olin rauhas, mutta jos mä erehryyn liikahtamahan justihin, ku ne oli tulos, silloon ne meni lähimpähän puskahan turvahan ja vasta sitte uskalsivat tulla, ku oli tarpeheksi hilijaasta.

Siinä mä sitte annoon ajatusten lentää iliman mitää määränpäätä. Pikku hilijaa taivahalle alakoo kerääntyä piäniä pumpulipallopiliviä. Niitä oli kiva seurata ku ne muutti koko aijan muatoansa. Esti se näytti delffiiniltä ja saman tiän se oli hiiri ja lopuuksi lentokones. On se kummallista kuinka tämä maailima on ihimeellinen. Nua linnut ja pilivet ja me ihimiset ja kaikki muu... Muut tuala luannos menöö omia polokujansa, ei ne turhia murehri. Nua linnutkaa, ei murehri onko huamisin ötököötä ja matoja poijille antaa. Ne kulukoo koko päivän kantaen ruakaa pesähän ja ku tuloo ilta ne menöö maate. Tai ainakin nukkumahan. Niin mä ainakin luulen. Pitäähän niirenki joskus levätä. Huamisin ne jatkaa siitä mihkä ne tänään jäi.

Me ihimiset ollahan kummallista sakkia. Maraatahan heti jos ei kaupas ookaan sitä lihaa ja kalaa, mistä olis tämän ja huamisen päivän sapuska tehty. Lakon aikana hamstrattihin niinku se ruaka loppuus kokonansa. Kummasti sitä elää palijo vähemmällä mitä kauppalistahan on kirijoottanu. Sitte ostetahan palijo heräteostoja, niitä hyvysköjä, joita oikiasti ei eres tarvitte. Mutta ku niitä on tarjolla, ostettavahan se on. Kumpi tuli ensin kysyntä vai tarjonta? Osaammako me kysyä jotakin mitä me ei tarvita vai tarjuaako joku meille jotaki, mitä me ei osata itte kysyä, ku me ei sitä tarvitte? Ja päinvastoon.

Työlki ellää mut kaupall rikastuu, lauloo ne flikat, jokka ei sitte kumminkaa enää hetken päästä laulanukkaa siälä Oslos. Poutapilivistä nekin lauloo. Oliskahan niilläkin ollu jo kesis alakanu ja aivot olis ollu heitettynä narikkahan. Ny mä sanoon rumasti. Hianohan se laulu oli, se ei vaan ollu oikias kilipaalus. Ja ei kai se niiren flikkaan syy ollu. Se on nii heleppo syyttää niitä jokka teköö sen näkyvän tyän. Joku sanontakin tuasta asiasta on olemas. Jotenkin niin, jotta on kaharenlaasia ihimisiä: niitä jokka teköö tyän ja niitä jokka tuloo peräs ja arvosteloo.

Mä luulen, jotta me oomma kaikki joskus nähäny tuallaasia tai ainaki kuullu puhuttavan, jotta johonakin on ollu. Kyllä mun ny pitää panna nämä nakitki narikkahan. Tuloo koko aijan vääriä kirijaamia (moon yrittäny korijata ne virheet) ku sormet menöö nopiempaa ku ajatus. Eli MOT: aivot on ny lepotilas eli tiltis.