Kattoon eileen ehtoolla humoristisen Aapelin kirijoottamaa Siunattua hulluutta, osa 1. Siinä yks isäntämiäs halus vähä näpähyttää rakasta akkakultaansa. Tämä naisihimine ku pakkas olla aina oikias ja tiätävääne joka asias. Isäntä halus kerranki tiätää kans.

Emäntä lähti kaupunkihi soppaalemaha ja isäntä päätti tuara lehemän (olikhan sekin Mansikki?) makuukamarin sänkyhy. Urakka oli sen verran raskas, jotta siihen tarvittihi usiee miäs tyäntämähä elukka sisälle.

Poislähties yks apuri kysyy, jotta minkätähäre sä tuan lehemän halusit sänkyhyn laittaa. Isäntä sitte kertoo, jotta ku emäntä tuloo kaupungista, se menöö suaraa kamarihi vaihtamaha kaupunkiverhat pois, nii se ensi sanooksensa sanoo, jotta tuala sängys on lehemä. Nii silloo mä saan sanua, jotta KYLLÄ MÄ SEN TIÄRÄN.

Vaivan arvoone oli lehemän kylääly ihimisasuntohon.