Nolottaa. Hävettää. Että  moon ollukki tyhymä. Moon julukisesti syyttäny syytöntä. Täälä plokisnani. Minkähän rangaastuksen joku julukisensananneuvosto mulle langettaa.

Mattovarkahaksi oon syyttäny. Jotaki. Tuntematonta. Se on syytöön. Minä itte oon syyllinen sen maton katuamisehen. Tai oikiastansa se matto itte. Mitäs menöö suuremman mattorullan alle piilohon. Eikä eres oo uukuttanu yhtää, vaikka sitä on katteltu kissien ja koirien kans. Siältä välikatostaki.

Mä löyrin sen tällä viikolla, siältä mihkä laitetahan aina puhtahat matot. Hain siältä yhtä toista mattoa laattiahan. Siälähän se punaanen matto köllötti isoomman maton alla piilos.  Mä sille vähä pirin puhuttelua, notta tuallalailla ei tartte ittiänsä karottaa, notta sitte syyttömiä syytetähän varkauresta. Mitä solis sitte sanonu, jos mua olis viäty leivättömän pöyrän äärehen perättömistä syyttehistä. Sinne jätin sen pussihinsa miättimähän mitä on mulle teheny.

Saa hävetä silimät päästänsä tuallaasen maton tähäre. Voi olla etten sitä hetkehe eres laattiahan laita. Muistuttaas mua koko aijan törkiästä tempustansa. Olokohon siälä. Unohruksis.

Niin, notta rehellisiä ihimisiä täälä asuu, ei ne toisten mattoja telinehiltä viä. Mutten silti tohori niitä enää yäksi pihalle jättää. Karottavat viälä ittensä johokin. Tai lähtöövät jonkun joukkohon.