Meillä on ADHD. Nykyäänhän pitää joka huushollis olla ainakin yks. Voihan se kirjainyhdistelmä olla joku muukin. Vaikka EVVK tai AKKAP (aistit kiinni ku akka puhuu) tai nuorison käyttämät v-tyyliyhdistelmät. Meillä se on koira. Muuten se on ihan rauhallinen, mutta jos meille tuloo vieras tai tuttukin, muttei oman perheen väkiä, se ei millään malta orottaa, että tulija kerkiääs tuulikaapista tupahan. Sen pitää yrittää oven läpi vastahan. Sitte jos tulija uskaltaa tulla kynnyksen yli, se on heti halaamas ja pusuttelemas molemmat korvat ja tiätysti naaman märäksi. Jos tulija ei viäläkää ymmärrä huomata sitä tarpeeksi, se ottaa uusiksi muutaman kerran. Sen miälestä ihimiset on kumman hidasälyysiä otuksia, niille pitää samat asiat tuoda esille kertauksen kans.

Toinen asia, mikä saa sen aktiviteetin heräämähä pihalla, on kaikki liikkuva. Kuten kissa, toiset koirat, lastenvaunut ja mumma, joka ulkoiluttaa sauvoja. Ku sitä ei tiedä onko se eläin vai ihiminen ku sillä on neljä heiluvaa jalakaa.Se on yhtä ihimisystävällinen ku taluttajansakin. Jos taluttaja sanoo vastahan tulevalle hei tai vielä pari muuta sanaa, se on merkki, että tämä on tuttu ja sitä pitää halata. Ei pidä ihimetellä, jos mä joskus oon niin ku en tuntisikaan :)

Se on p-puhetta, että koira ei muka ymmärrä ihimisten puhetta. Meidän ymmärtää. Meidän pitää puhua viisin kaavoon ruaasta ja syömisestä eikä lenkille lähäröstä saa puhua yhtää ennemmin. Siis niin ku kakarat, ei etukätehen saa puhua jostakin kivasta asiasta, jos meinaa, että saa olla rauhas lähtöhön asti.

Jos joku erehtyy kysymähän, että mitä me syörähän tai onko pian ruoka, nii se menöö ruokakupillensa ja seisoo ku sahapukki ja odottaa, että kippohon laitetahan sen nappulat. Jos se odotus on liian pitkä, se antaa pari valittua äänimerkkiä. Toisinaan se tyytyy osahansa ja panoo maata kupin vierehen ja odottaa siinä sen aikaa ku ihimiset on syäny. Se tietää kellonajatkin. Ku kello tuloo lähellekään 17., se menöö taas kupin vierehen  ja sanoo pari valittua haukahdusta. Jos se ei tehoa, se rapsuttaa nappulakaapin ovia. Jos sittekään ei tyhymät ihimiset vielä tajua, se tuloo vierehen ja kattoo silimihin ja sanoo taas painavat sanansa.

Tämähän ei oo mitenkää kasvatuksen tai koulutuksen tulosta tai sen puutetta. Ei voi olla. Se on ollu pienestä asti samanlaanen, yhtä eläväänen. Jo pentuna sen naskalihampahat oli kiinni milloon tuolin jalaas milloon oven karmis. Joten kyllä mä oon tullu siihen tuloksehen, että se on syntymästä asti ollu adhd.