Meillä on töis ollu syksyn mittahan piäni, mutta merkittävä ropleema. Mullakin on kaima tyämaalla ja kuntosalillaki. Eri ihiminen molemmis. Se on harvinaasta herkkua. Ikinä ennen ei oo tarvinnu huurella, notta kumpi M? Oomma yrittäny ratkaasta kaikenlaasilla virityksillä, mutta tuloksetta. Rasittavaa, ku kääntyy turhan takia jostaki tärkiästä, ku kuuluu nimensä turhaa lausuttavan.

Meillei kummallakaan oo lempinimiä, jota vois käyttää. Toisia nimiä on vaikia ruveta opettelemahan. Sukunimen eka kirijaan on ollu ny virallisemmis yhteyksis se erootin. Mun omat oppilahat ratkaasi asian. Ne eherotti kaikenlaasia lempinimiä. Yks oli marsu. Sen ne hylykäs samantiän. Ei ope voi olla marsu ja nauroovat päälle.

Sitte yks huru-ukko rupes sanomahan mua martsuksi. Martsu! se huutaa välillä. Ja mä oon aina kääntyny huutohon päin. Kyllä äkkiä oon ehorollistanu uuren nimeni. En ihimettele yhtää enää kuinka koiratki oppi oman nimensä niin nopiaa.

Ja eihän se nimi miästä pahenna jos ei miäs nimiä tai siis nainenkaan. Martsu on oikeen hyvä lempinimi. Saa sanua.