Lomat on lusittu ja arkehen on ollu pakko sopeutua. Laitan muutaman kuvatuksen siältä mihinä molin viikon. Ilimat ei koko aikaa suasinu, mutta pala syrämestä sinne silti jäi. Mantelipuu kukkii näin komiasti.

Hotellin salaattipytä oli joka päivä yhtä runsas. Kyllä maha tottuu äkkiä nelijän ruakalajin (alakukeitto, salaattipöytä, lämmin ruaka ja jäläkiruaka) menuhun ja yltäkyllääsehen aamupalahan. Kotona on muutama päivä ollu koko aijan näläkä. Lämmintä ruakaakin oli joka lähtöhön, oli kalaa, kanaa ja lihaa eri muaroos. Oli perunaa, oli riisiä ja makaroonia.Jäläkiruaat oli tätä rataa ja monen sorttisia hyyrykkehiä ja paistoksia oli kaakkujen lisäksi. Täs ei näjy herelmiä, mutta niitä oli aina isoo kipollinen ja ne oli hyviä.

Täs kiivetähän serpentiinitiätä kuuluusalle ylängölle, johona suamalaasiakin on joskus ollu turvammistehtävis. Tänne ei parin päivän päästä päässy enää, ku siälä satoo lunta, eikä niillä oo nastapyäriä autoosnansa. Tuan piikkilangan takana on naapurimaa ja rajavyähyke oli miinootettu. Mihinään ei koko aikana nähäny asemiähiä nuan niinku uhkana eikä muutenkaan.

Tästä kaupungista lähti yks pariskunta kerrantällaasella kulukupelillä kauas pääkaupunkihin, ku käsky oli käyny.

Tämä on siälä maas palijo käytetty kynttilänjalaka Menora nimeltänsä. Täs se on isoo ja kultaanen, sen takia se on tuan klasin sisällä, nottei kukaan luule sitä ilimaaseksi matkamuistoksi.

Tästä kuvasta voit jo tiätääkin mihinä oon käyny. Tua kupolikattoonen ei oo meirän uskoosten käytös, se on muiren hallinnas.

Mutta meillä onkin tämä tiato tärkiee, ku mikään pytinki. Piti oikeen maasjalakaasin käyrä toteamas, jottei siälä oo enää ketään, vaikka oves jo lukikin.

Kyllä oli hiano reissu ens kertalaasen kokemaksi. Eikä se kuulemma laimene koskaan, ku toiset oli jo kaharettakymmenettä kertaa samoos maisemis. Kyllä mullakin sinne syrämestä pala jäi. Joskus viälä uurestansa jos Luaja sua.