Moon vuasikauret täyttäny kuntoolukorttia, sellaasta, johka merkitähän ruksi tai kuntoolulaji aina ku on harrastanu vähintään puali tuntia kyseestä lajia. Mun lajit pakkaa olohon nykyään kovin ykspualisia. Se on koiran kans lenkkeelyä enemmän ja vähemmän säännöllisen epäsäännollisesti, mutta kuiteski usiemman kerran viikos. Silloon ku mullon iltameno lenkittämisen hoitaa Isäntä itte. Joskus moon kulukenu kuntosalillakin, mutta siihenki kyllästyy, ku kellon kans piti sinne keriitä ja mä en tykänny, ku mun iltaaset kotitouhut piti keskeyttää kuntsarin takia. Vaikka siälä ei menny ku tunti, niin matkojen ja suihkun kans se venyy pitemmäksi ja arvaa jaksooko  tai viittiikö sen jäläkeen enää teherä mitään järkevää.

Mä oon ollu tyytyväänen itteheni, notta ymmärrin kuunnella ittiäni ja jättää sen harrastuksen pois. Ny joku intoolija saa aiheen pualustaa kuntoolun tärkiyttä ja terveellisyyttä. En mä sitä kiälläkkään, etteikö se olsi hyvä harrastus, mutta mä en ny jaksa ja piste. Ja jos mä haluan ja viittin, mulla on kotona monenlaaset peli ja vehkehet lihaskunnonkin ylläpitohon. On isoo jumppapallo, kumminauha, keppi, eri kokoosia painoja ja tanko ovenkarmien välis. Se tanko on melekeen joka ilta kaytös, muut satunnaasesti. Tai on tua jumppapallokin iltaasin mun jalakojen alla telkkaria kattoes. Ennen nukkumahan menua mä roikun siinä  tangos jonkun aikaa ja venyttelen selekääni ja välillä nostelen ittiäni käsivoimin. Mä en voi kehuskella monilla leukojen verolla, en. Hyvä jos yhyren kerran jaksan itteni hinata ylähä, mutta mun miälestä piänetkin nostot on tehokkahia, jos niitä toistaa tarpeheksi usein. Oon jo huamannu tuloksiaki, älä naura, tämä on taivahan tosi. Aluuksi ei kroppa noussu senttiäkään, mutta ny jo nousoo muutaman. Harijootus teköö mestarin ja mestarikin harijootteloo, on mun motto!

Tuasta kuntoolukortista on ollu sekin hyäty, notta kun sen on palauttanu määräaijas tyänantajalle, on osallistunu arvontahan. Erellises tyäpaikas voitin kokonaasen satasen euroona. Se oli tosi hyvä, ku sai itte päättää mihkä sen käyttää. Nykyynen tyänantaja arpoo lahajakorttia ja kuntoseteliä. Viime keväänä voitin sitte niitä kuntoseteliä, jokka voi käyttää kunosalilla tai vaikka hiarontahan. Mä päätin heti käyttää hiarontahan, ku sinne ei tuu mentyä, ku äärimmääses häräs. Ny sitte olin eka kerran perjantakina siälä samas paikas, mihinä oon ollu kuntosalillakin. On mun kättä siälä kuntoutettu ennenkin. Ny halusin niska-hartia-hiaronnan. Päästiinhän sitä lopuuksi varsinaasehen otsikos mainittuhun asiahankin.

Hiarojaflikka osas asiansa. Käsittely oli kunnon hiaromista eikä mitään silittelyä. Se ei oo mistään kotoosin. Kyllä hiaronta pitää tuntua ja mitä kipiempää ottaa sitä parempaa se on. On mun miälipire. Hartiat ei kuulemma ollu kovin jumis (vaikka ittestä tuntuu siltä), mutta kallonpohojan lihakset oli hirviän kiriät ja kipiät. Molsin maannu siinä kauemminkin hiarottavana, tuntuu se niin hyvältä. Ja siitä noustes olis vaikka kärrynpyärän teheny, oli niin köykäänen olo. Niin, jos olis osannu. Hiarojaflikka kehuu, notta venytellä pitääs, ettei tuu nuata kireyksiä. Mä ny yritän keikistellä kaulaani joka suuntahan ennen seuraavaa käyntiä. Sitten näköö onko siitä mitään hyätyä.

Ne kireyret tuala kallonpohojas tuloo kuulemma siitä, ku pitää päätä palijo alahappäin. No, mitä siitä tulis, jos kulukis nokka pystys, rähämällänsä olis tämän tuan ja sitte ainakin pitääs kuntouttaa muutakin ku kallonpohojaa. Mutta oikiasti mä jourun olla palijo nöyränä pää alahappäin ku lujen tai teen käsitöitä. Ne ei oikeen onnistu ulukolukuna tai nenä pystys. Ja töiskin pää on melekeen nöyräs asennos koko aijan, ku mun oppilahat on piäniä, pisimmät mua kymmeniä senttiä lyhkääsempiä. Seiso siinä sitte nenä pystys. Ja jos kyykyn, sitte ne on mua pirempiä ja mun pitääs kattua tenavia ylähäppäin. Eihän se ny sovi laatuhun ollenkaan, notta ope olis oppilahien alapualella. Joku roti pitää olla. Ja polovet olis aina ruvella ja pultut puhki ja nivelet klinkus väärähän suuntahan. Nua asennot tuli kyllä tutuksi erellises tyäs päiväkoris.

Niin, notta ny mä käyn silloon tällöön kallonpohojahiaronnas köykäästymäs. Eikös kaikensorttinen keventäminen oo kovasti muaris tätä nykyä. Oli niin köykäänen olo siältä tulles, nottei teheny miäli heti alakaa nöyristelemähän  ja teköhön eres käsitöitä. Mä vain purkasin yhyren tuupihuivin tekelehen, ku se tuli liian paksu siitä langasta. En tiärä alakaanko enää siitä eres yrittämähän, voi olla, että siitä syntyy jotakin muuta joskus. Tuas puraates ei tarvinnu kattua palijokaan tyähön. Melekeen viheltelin vain ja ylypiänä kattelin kattopaneelia. Samalla tuli venyteltyä niskojakin. Mitä tästä opimma? Kannattaa täyttää kuntokorttia ja osallistua arvontahan. Maharolliset voitot voi käyttää omaksi iloksi ja keventää kallonpohojia.