Moon ny aloottanu jouluntohinat. Äsköön leivoon pari kakkua ja torttuja. Olin muka varannu kakun tekohon värkkiä. Nii-in muka. Ei ollu kaakaota, ei taatelia, ei tarpeeksi kananmunia eikä peruna- saati vehenäjauhoja. Niistä kakuusta tuli tiikerikakkuja iliman tiikeriä ja taatelikakku jäi ajatusastehelle. Että otti pattihin.

Ku inspiraatio iski viimeenkin nii sitte ei oo sen toteutuksehen resurssia. Päätin sitte tulla tähän konehelle purkamahan turhautumiani. Jos tästä vähän miäli lauhtuu, voin aloottaa jonkunlaasen siivousprojektin. Pitääs teherä oikeen lukujärjestys joka päivälle, että sais näkyvimmät paikat reirattua. Kaappiihin en meinaa sattuakkaa ku en oo ajatellu siälä jouluani viättää, mutta niiren ulukopuolinen maailma olis hyvä käyrä rasun kans huitoen, jottei oikiat ihimiset heti pyärrä ovelta ku ne näköö melekeen sen tv-ohojelman näköösen huushollin.

Tiäräthän sen ohojelman, johona ne kaks tehokasta siivuajaa saa sikolätinki melekeen palatsiksi. Saiskahan ne tilattua meille. Pitääs vissihin ensin siivota ennenkö pyytää niitä...

Eileen oltihin tyäporukalla teatteris. Mus on varmahan joku vika, ku mä aina pilikin (voit lukia aikaasemmista postauksista).  Pitää siirtyä eläkelääsnäytäntööhin, eikös ne oo päivällä, jos paremmin pysyys hereellä. Ei tuas eilises näytelmäs hilijaasia oltu, päinvastoon. Huurettihin ja mekastettihin isoolla kirijaamilla, ei siinä koko aikaa nukutuksi olsi saanukkaa. Mutta jotenki se oli mulle liian hirastempoosta tai sitte mä vaan oon raukka niin iltauninen, jotta ku nukkuma-aika tuloo ei se katto paikkaa.

Aiheena oli irlantilaane rampa, joka sai kärsiä kiusaamista ja kaikenlaasta syrjimistä. Kiälenkäyttö oli ronskia ja rivoakin, siitä en tykänny. Yhtään ei liäventäny asiaa, vaikka v:llä alakavan viiskirijaamisen sanan toinen kirjaan oli muutettu ee:ksi. Ei yhtään. Sitä hoettihin valehtelematta joka kolomannes lausehes. Ja muut kirossanat päälle.

Olihan siinä tiätysti se ihimisen kohtelemisen toinenki puoli esillä. Eli lähimmääsen rakkaus ja rakastaminen yleensä. Kyllä siinä monta tasua oli, mutta jotenkin se vaan.. . monenlaasia ajatuksia se herätti ihimisten ja erityysesti vammaasten kohtelusta ja kohtaamisista.

Viälä on viikko koulua ja tohinat sen mukaaset. Viimeeset kokehet pirän viälä maanantakina, on luakan pikkujoulua ja ohjelman harjoottelua joulujuhulahan, on jouluruakaalua, joulukirkko perjantaina.... Meillä kokeellahan ny pitää joulujuhula lauantaiaamuna eli toristusten hakupäivänä, ku oli tullu sellaasta pyyntyä vanhemmilta, jottei tarttisi joka ilta olla johonakin juhulas. Ihimisillä ku on niin monenlaasia riantoja iltaasin.

Niin tuasta leipomisesta viälä. Mä sen alootin ja lopetinki jo. Tai vaihroon helepompahan muatohon:  huamenna mä käyn myyjääsis, siältä löytyy hyviä kaakkuja ja limppuja. Ja onhan meillä monta joulukauppaa ja -puatia, joista saa ittetehtyä eikä tartte tuskaalla, jotta onko kaapis kaikkia värkkiä. Ja sitte illalla kauneimpia joululauluja laulamahan kirkkohon. Siitä se joulutunnelma tuloo.

Ja ku siivoukset on ohitte, jonakin päivänä,  mä laitan sen punaasen maton laattiahan, sen joka oli muka varaastettu, muttei sitte ollukkaa. Moon antanu sille jo anteeksi sen lymmyhyn menon. Jouluna pitää olla rauha maas ja ihimisillä ja matoolla hyvä tahto. Se saa mun pualesta olla laattias kauemminki ku vain joulunaijan. Vaikka laskiaasehen tai vaikka pääsiääsehenki asti. Niin tai juhannuksehen.