Ny me sitte opettelemma Isoon Miähen kans kaksistansa oloa. Tai onhan meillä tua nelijalakaanen Hessu-Hopo, jonka kans voi toimitella, jos rupiaa toinen kovin aharistamahan.

Nuarimmaanen astuu viikko sitte Pualustusvoimaan palaveluksehen Kainuun Prikaattihin, niin ku moni muukin tältä seurulta. Sinne miästen kouluhun. Mitäs niistä flikoosta tuloo? - Naisiako niistä sitte teherähän... jos poijista miähiä?

Viime pyhänä oli kotiväenpäivä ja tottahan mekin sinne köröttelimmä kattomahan kuinka meirän vauva siälä pärjää. Siälähän se meirän alokas orotteli sotkun eres niinku oli sovittu, komia lomapuku päällä. Syränalas mulijahti mukavasti.

Aivan niinku olis jo ollu enemmän miäs ku lähties, jotenkin niin asialtaanen. Viikos kasvaa.  Joku sanoo, notta ei saa kehua omiansa, kyllä maailma kehuu. Päätä itte.

Tutustuumma sotkun mahtaviksi mainostettuuhin munkkiihin. Hyviähän ne oliki. Kuapuksen tuvas oli 14 petiä, joista kolome oli jo keriinny tyhyjentyä. Jokahittellä oli ollu kotialähtöhön omat syynsä. No, kyllähän se happikato tuloo jo 11 ilimavaivaasestaki miähenaluusta.

Saimma syärä nimensä veroosen kenttälounahan ulukosalla. Vanikkaa ja hernerokkaa. Pakkia ei silti meille annettu. Onneksi oli komia ilima, olis ollu vaikia sijoottaa sitä ihimismäärää sisätiloohin.

Kun tulimma portahia alaha, sanoo Kuapus, notta sä alootit väärällä jalaalla. Aina pitää astua ensin vasemmalla.

Mä heti kysymähän, notta minkatähären? - En mä tiärä, niin on käsketty teherä. Ja tehän ootta kotona koko talaven hokenu, notta siälä ei tartte itte ajatella, teet vain niinku käsketähän, sanoo poikani. Kelevos on äireen poika!