Lauantai oli hyvä pilikkipäivä. Lähärimmä oikeen linjabiilillä isoolla porukalla, kirkkoköörin kans kohti Kokkolaa. Sää oli talavisen luminen aamulla ku silimänsä aukaasi, silti aurinko paistoo. Soli vähä niinku sokkotreffiille olis ollu menos, ku ei tiänny määränpäästä muuta ku, jotta esti syärähä ja sitte mennähän johonki. Ei ollu tullu kuunnelluksi ja kysytyksi sen tarkemmin, ilimoottauruttihi vain retkelle. Aina valamis niiku partiolaane. Oon mä ollukki joskus joku surenpentu vai mitä ne oli.

Matka meni rattoosasti viaruskaverin kans jutelles ja kuski ajoo taitavasti, joskin tiät oli jo aivan sulanu lumesta. Ruakapaikka oli joku opetusravintola ja kyllä täytyy sanua, jotta hyvin oli oppi menny perille. Suu olis syäny enemmän ku maha ja vaattehet veti. Ja siinä käytihin nii ku moon johonakin mainaassu, jotta molimma sen mun viaruskaverin kans syäny jo jäläkiruaanki, ku pöytäseurue vasta rapsii viimeesiä lihanpalojansa. Koskahan sitä oppiis syämähä rauhas!! Mutta oli se hyvää. Jäläkiruaka oli nimeltänsä varelmaunelma ja sitä soli, se aivan suli suus, nam-nam.

No sitte lähärettihi teatterihi. Täytyy tunnustaa , jotta se me tiärettihi, mutta näytelmän nimiä ei. Se selevis autos, ku siälä kiärti sellaane esite. Näytelmän nimi oli Kvartetti. Siinä esiintyy nelijä näyttelijää. Oli varamiähitys sairastapausten takia: Anu Hälvä-Sallinen ja Petteri Sallinen. Petteri oli hätyytetty vissihi aivan viime tingas ku sillä oli vuarosanavihko ja kynä käres. Se muka teki muistiinpanoja elämäkertaansa varten.

Täytyy sanua, jotta vaikka se hyvin näytteliki, kyllä se vähä häiritti, ku se luki joitaki repliikkiä suaraa paperista. Mutta minkäs sille voi. Esitys kesti kauemmin ku oli ilimootettu, varmahan sen takia ku se joutuu lukemaha niitä. Joko ruaka meni jäsenihi tai esitys oli puuruttava tai molempia, ku väki rupes pilikkimähä. Viaruskaveri kävi oikeen unes asti. Mun olis käyny samoon, jos olsin antanu ittelleni luvan. Tais siälä joku muukin nyäkährellä.

Väliaijalle oli tilattu kaffit ja teet. Kastamispuali oli kunnos siälä ikkunalauralla, johona oli ne G-nisut. Ne oli hyvännäköösiä ja kuulemma makuusiaki, oikeen jotaki torttua. Vois sanua niiren pualesta, jokka niitä sai syärä, että KERRANKI! Meille muille oli kuivan hikisiä viineriä. Kohoren ei oo koskaan.

Esitys jatkui ja väki pysyi hereelllä jos pysyi. Oli kyllä harvinaasen staattinen näytelmä. Lavasteet oli koko aijan samat ja ihimisiä oli 1-4 lavalla yhtä aikaa. No eihän ne saa kovin palijo ääntä äksöniä ja viälä ku ne oli (esitti) vanahoja ihimisiä, entisiä oopperalaulajia johonaki vanhaankoris. Täytyy sanua, jotta parempaaki on tullu kattottua.

Kansallisteatteris tämä on kuulemma menny täysille katsomoolle, mutta onha ne puittehet siälä vähä erilaaset. Siälä ei viittisi ruveta pilikkimähä. Mutta tulipa sekin ropina pirettyä, sano akka ku tuahelle päästi!