Mä ajattelin ny oikaasta yhyren jutun, ku se on vaivannu mua siitä asti ku rupesin postaalemahan. Blogia luataes siälä kysytähä otsikoota ja nimiä ja nimimerkkiä ja vaikka mitä. Tua mansikki tuli mun miälehe heti, ku se on ollu mun "tavaramerkki" jo jonkin aikaa. No eihän se hualinu sitä. Tottapa johonaki oli jo sen niminen loki. Mä sitte pähkäälin, notta mitä mä ny keksisin, sellaasta napakkaa ja mulle sopivaa.

Sitte rimmaalin mikä sopiis mansikin kaveriksi. Kokeelin murinaa ja marinaa. No en halunnu pelekästänsä marisijan mainetta, niin laitoon mansikin mainiot marinat ja klik... sinne meni. Mutta ku se tuli valamihina näkyvihin ei siälä mitää marinaa enää ollukkaa. Se jäi sitte mansikin mainiooksi. Emmä halua ittiäni kehua mitenkää mainioksi ku en sellaane oo (vaikka pohojalaaset onkin kovia trossaamaha), mutta tuas se ny seisoo ja joka kerta se mua killittää ku lokin avaan.

Tua mansikki tuli mulle sillä lailla Ilikka-leheran välityksellä, ku olin lähärös lomalle ja leheres oli vasikan kuva, joka hyppää airan yli. Lähetin sen ystävälleni kommentilla, notta ny mansikki kirmaa kesälaitumelle. Ja sen jäläkehe molin pitkän aikaa mansikki. Joskus viäläki.

Se poikii sitte erilaasta kaupallista mansikki-krääsääki meirän huushollihi. Se villitys on pikkuusen laantunu vuasien myätä. Mullei oo minkäälaasta yhteyttä nuahi ammujihi, jos ei sukulaasia oteta lukuhu. Meillon ollu nelijalakaasina nuata koiruuksia. Isällä oli aikoonansa pystykorvakenneli, jonka nimen moon saanu ittelleni. En oo keriinny sitä viälä käytännös kokeelemaha. Se vois olla eläkepäivien harraste sitte.

Parikytävuatta meni iliman koiraa, ku oma pesue tuli perustettua ja Esikoonen oli vähä allerginen. Nyt tua karvatti on ollu viis ja puali vuatta  meirän kakara. Kakara siinä miäles, notta se sotkoo huushollia niin ku kakarat ja sitä ei voi kovin kauaksi aikaa yksinkää jättää, jottei saa syytettä eläänrääkkäyksestä.