Ylläoleva otsikko oli erääs viikkolehdes ja siinä sanottihin, jotta kirjoottaminen on terapeuttista ja hoitavaa. Ilmankos nämä blogit on tänä päivänä nii suosittuja. Vähän niin ku ennen oli päiväkirjat. Voihan niitä kirjoottaa vielä nytkin. Ne ku on vähän salaasempia ku nämä blogit, ku näitä voi lukia kuka vain. Siinä lehtijutus oli, että kirjoottaminen on puhumista monitasoosempi prosessi. Mieles myllertävät asiat saa kirjootetus muodos selkeän hahmon. On olemas oikeen terapeuttisia kirjootusryhmiä, johona saa laittaa paperille kaikki mieltä vaivaavat asiat ja punakynältä on kuulemma ryhmähän pääsy kielletty. Kenenkään tekstejä ei arvostella tai julkaista. Niiden avulla vain analysoidahan omaa itseä ja sillä lailla yritetähän päästä ilmaisemahan tunteita ja omia ongelmia.

Muistan yhdes koulutukses kerran meidän piti kirjoottaa kirje isälle. Se oli joku draamatunti. Se ei ollu kovin helppo tehtävä, ainakaan mulle. En enää muista mitä raapustin paperille ja mihinä mahtaa edes olla koko kirje. Sitä ei siis lähetetty mihinkään. Kai silläkin joku tunteita avaava tarkootus oli. Oon aina pitäny jonkunlaasta päiväkirjaa elämäni aikana. Koulus oli se pienen pieni teinikalenteri siis vuonna miekka ja kivi. Kyllä sinne kummasti sai tärkiät asiat minikirjootuksella raapustettua. Niinku, että kenen kans on menos lauantaina hyppöölle tai kuka tanssitti eniten tai voi, että se poika kattoo mua pitkähän jne. Nykyysin mulla on sellaanen viiden vuoden päiväkirja, johona on samalla sivulla alekkain viiden vuoden tapahtumille muutaman rivin tila. Taitaa olla jo kolmas kirja menos. Välillä oon kirjootanu eri vihkoon joitakin tiettyjä työ- tai muita projekteja. Kaikkia asioita ei voi puhua ihmisten kans, varsinkin jos ne on arkaluoteisia tai muuten salassa pidettäviä. Kyllä kai täs sitten joku taika on, piti tämä omakin blogi laittaa eikä enää riittäny vain toisten omien lukeminen. Oonkohan mä ny kovinkin terve, jos tuo otsikko pitää paikkansa? Olisko sitä terveempi mitä pitempi teksti ?